Take it easy

Koivupentu ei ollut aivan varma oliko oppilas huomannut salareitin aivan varmasti, se oli kyllä näin kaukaanta vaikeasti huomattavissa. Etenkin, jos ei ollut ennen edes tiennyt sen olemassa olosta.
"Näetkö tuon keltaisen kukan? Se on aivan sen vieressä." Koivupentu täsmensi vielä, nyt toisen oli aivan pakko nähdä pienoinen reikä leirin muurissa. Ellei Ruusutassu ollut sitten erittäin huononäköinen? Pentu katsoi itse ylpeänä reikää, hän oli itse löytänyt sen. Hän ei tiennyt oliko joku ennen häntä karkaillut siitä ja tehnyt sen, jos oli niin hän oli kiitollisuuden velassa sille henkilölle. Reikä auttoi suuresti leiristä karkaamista.

"Minä en vain kokeile vaan teen sen." pentu sanoi innoissaan, hän todellakin tekisi sen. Kolli jopa hymyili hieman huomaamattaan, hän nautti toisen seurasta vaikka se oli vaikeaa uskoa. Alku vaikeuksien yli oli päästy ja Ruusutassu oli paljastunut ihan mukavaksi kissaksi, vaikka hieman ylireagoigin asioissa välillä.
"Hienoa." Koivupentu tokaisi, kun toinen oli sanonut, että he varmasti menisivät sinne kahdestan. Silloin he voisivat katsoa, kumpi tekisi uuden ennätyksen.
"Ainakin paljon ruokaa!" kolli vastasi ja lipaisi huuliaan, hän niin rakasti ruokaa.
"Ja sitten vihollisia joita vastaan taistella." Koivupentu lisäsi, niitä ei sopinut unohtaa missään nimessä.

Ruusutassu siirteli päätään ylös ja alas, siristeli silmiään ja vaikka mitä. Tarkennuksen jälkeen, Ruusutassu huomasi aukon. "OHO. Miten siinä nyt tuollainen on??" Naaras henkäisi kääntyen toiseen häkeltyneenä.
Koivutassu vaikutti pollealta Tunnelin suhteen ja Ruusutassu virnisti voitonriemuisesti. "Minä teen sen ensin! Mutta ehkä lupaan, etten yritä, ennenkuin sinä olet saanut. Tiedäthän, annan sinulle pienen mahdollisuuden ennen murskavoittoani." Naaras nyökytti ylpeänä. Mutta kyllä se todellakin menisi sinne pennun kanssa jos vain pystyi. Siitä tulisi niin eeppinen seikkailu.

Ruusutassua ei edes kiinnostanut niin paljon ennätyksen teko, se tahtoi vain pitää hauskan seikkaluretken. Vaikka Koivupentu olikin kiusaaja ja hyvin pollea, Ruusutassusta se oli hauskaa jos asiaa mietti. Elämästä tuli vain jännittävää. "Oh!" Naaras henkäisi ilahtuneena. "Ruokaa... Joo...!" Se hengähti unelmoiden. "Ja ne viholliset on jännittäviä! Mutta tietysti minä aina voitan ne ilman mitään ongelmaa." Ruusutassu myhäili omahyväisenä. "Oletko varma, että pärjäisit niitä vastaan? Tuskin olet minuakaan vahvempi." Se nauroi ja katsoi toista päättäväisen uhmaavana virnuillen.

Vihdoinkin toinen oli huomannut salareitin, joten ei Ruusutassu ainakaan huononäköinen ollut. Koivupentu heilautti häntäänsä ja katseli aukkoa, jonka kautta aina karkasi ulos leiristä.
"Senhän takia se on juuri salainen, ettei kukaan muu paitsi sinä ja minä tiedä siitä." pentu sanoi. Olisi hyvin harmillista, jos joku muukin saisi siitä tietää. Etenkin soturit voisivat tukkia aukon, jottei siitä pääsisi enään karkaamaan. Ja se olisi kaiken ilon loppu.

"Murskavoittosi? Tarkoitat kai minun voittoani." Koivupentu sanoi ja virnisti, hän aikoisi laittaa kaikkensa peliin, kun pääsisi kokeilemaan Tunneliin menoa. Helpolla hän ei luovuttaisi voittoa Ruusutassulle, hän tekisi kaikkensa voittaakseen. Mutta eihän siitä voinut olla koskaan varma, kumpi lopulta voiton veisi. Se voisi olla ihan kumpi vain. Ruoka ja viholiset olisivat kyllä unelmien täyttymys, pitäisi vain hartaasti toivoa, että niitä löytyisi Tunnelin perältä.
"Tietenkin minä pärjään niille. Voisin voittaa kaikki, vaikka silmät suljettuina." Koivupentu vastasi ja heilautti häntäänsä.