Rauhallinen iltapäivä

// Lollipop ja Aurinkopentu tervetulloo!

Vasta varapäälliköksi nimitetty Vesipisara kuljeskeli Meriklaanin leirissä. Hän oli jo järjestänyt partion, jonka viimeisen jäsenen hännänpää vilahti sisäänkäynnistä ulos. Naaras katseli ympärilleen - leirissä oli oikein rauhallista. Kissat loikoilivat pesiensä edustoilla rennosti päivän kuulumisia vaihtaen. Vesipisara päätti käydä katsomassa miltä pentutarhassa näytti.

Naaras astui hämärään ja hiljaiseen pesään. Lämpimät maidon ja pentujen tuoksut tulvahtivat varapäällikön nenään. Emot nukkuivat ja jotkut pennuistakin. Hän katseli valveilla olevia pentuja, ja tervehti noita hiljaa ja lempeästi. Pennut vastasivat tervehdyksiin hiljaisella äänellä. Pennut ymmärsivät olla hiljaa, kun toiset nukkuivat. Tähän aikaan oli täälläkin rauhallista.

//Täältä tullaaaaaaan!

Aurinkopentu painautui lähemmäs emoaan ja sisaruksiaan. Hän oli nähnyt pelottavaa unta, eikä hän saanut unta. Unessa koira oli heitellyt Aurinkopentua hyvinkin rajusti.
Pian pentu näki jonkun tulevan pentutarhaan. "Ku... Ku... Kuka... Ol... Olet?.." Aurinkopentu sanoi pienen pienellä äänellä. Hän painautui vielä lähemmäs emoaan. Mi... Mitä jos... Se... On... Hirviö...?...

Vesipisara kuuli pienen ja hennon äänen. Hän katsoi äänen suuntaan, ja varapäällikkö huomasi Aurinkopennun painautuneena emoaan vasten.
"Minä tässä, Vesipisara. Ei mitään hätää", naaras sanoi lempeästi ja meni pennun luo. Hän katsoi tuon säikähtäneisiin silmiin.

Aurinkopentu katsoi soturia pelokkaasti. "Va... Vara... Varapäällikkö?..." hän mumisi pelokkaasti. "Nä... Näin... Pah... Pahaa... Unta..." pentu sanoi hiljaa ja yritti mennä vielä lähemmäs sisaruksiaan.

"Voi sinua. No, se oli vain uni", Vesipisara sanoi. Aurinkopentu oli selvästi hyvin pelokas, toisinkuin Koivupentu. Ihmeellistä, että samaan pentueeseen oli tullut kaksinäinkin erilaista pentua.

Aurinkopentu katsoi toista suoraan silmiin. "Niin... Mutta.... Se... Se.. Tuntui... Niin... Todelliselta.... Miksi... Me... Nä.... Näemme unia?..." pentu sanoi hiljaa.

Vesipisara jäi hetkeksi miettimään hyvää vastausta. Pentu oli esittänyt kysymylsen, johon oli vaikea vastata. Naaras ei suoraan sanottuna osannut vastata.
"Niitä vain tulee", naaras sanoi.

"Mutta...." Aurinkopentu mumisi jättäen lauseensa hetkeksi kesken. "Mutta.... Miksi... Ne... Ne ovat.... Niin.. Todellisia?" hän kysyi toistamiseen. Pentu siirtyi hieman lähemmäs varapäällikköä. "Miksi... Jotkut.. Ni.. Niistä.... Ovat niiiiin..... Pelottavia.....?"

"Unet eivät ole piirrettyjä. Ne vain tuntuvat todellisilta", Vesipisara sanoi hiljaa jottei herättäisi pentutarhassa nukkuvia. Hän huomasi, että Aurinkopentu tuli hieman lähemmäs häntä. Naaras alkoi hiljaa kehrätä. Sen jälkeen hän vastasi pennun toiseen kysymykseen.
"Jotkut unet vain ovat pelottavia. Päälliköille ja parantajille kuuluu pahojen unien näkeminen, sekä niiden selvitäminen. Sinulle ne ovat vain unia muiden joukossa", varapäällikkö sanoi. Hän ei oikein itsekkään tiennyt, oliko vastaus järkevä.

Aurinkopentu nousi hitaasti istumaan. "Vo..." hän empi hetken ennen kuin kysyi: "Voivatko... Unet... Ke.... Kertoa... Tulevan?..." Pentu siirteli tassuillaan sammaltuppoa, joka oli ollut hänen tassussaan.
Aurinkopentu yritti heittaa sammaleen varapäällikön tassulle. Pentu hymyili arasti ja nappasi tupon takaisin itselleen.

"Voi kertoa hyvinkin. Mutta sinun painajaiset eivät varmasti käy toteen", Vesipisara kertoi. Kohta hänen tassuissaan tuntui pikkuinen sammaltuppo. Mutta pian Aurinkopennun käpälä otti sen taas itselleen.
"Haluatko lähteä pentutarhan ulkopuolelle katselemaan?" Naaras kysyi toiselta.

Aurinkopentu katsoi toista iloisella ja pelon sekaisella ilmeellään. Hän hätkähti hieman toisen kysymykselle, mutta nousi kuitenkin ylös. "Va... Vaikka..." pentu mutisi ja lähti hiipimään kohti ahdasta tunnelia.

Vesipisara oli mielissään kun pikkukissa suostui. Toinen lähti tassuttelemaan kohti pentutarhan suuaukkoa. Naaras lähti perään. Kun he saapuivat ulos, oli leiriin juuri partio palannut. He laskivat tuoresaalista kasaan ja kävivät ilmoittamassa Vesipisaran huomanneena havainnoistaa. He kertoivat, että kaikki oli kunnossa. Naaras nyökkäsi.
"Isompana sinäkin pääset partioretkille", Vesipisara sanoi Aurinkopennulle. Tuo varmasti tiesi asian ennestään, mutta ilmoittipa varapäällikkö kuitenkin.

Aurinkopentu räpytteli silmiään, koska leiriaukiolla oli paljon valoisampaa kuin pentutarhassa. Hän kuuli mitä jotkut soturit kertoivat Vesipisaralle. "Öh... E.. En halua... Partioon.. Haluan pysyä.... Le... Leirin... Suojissa.."

"Voi, etkö? Partioissa on hauskaa ja et joudu olemaan yksin", Vesipisara sanoi Aurinkopennulle. Varapäällikkö uskoi, että pennun käsitys vielä muuttuisi. Kissahan oli vielä pieni, tottakai häntä tässä vaiheessa jännitti ajatus mennä ulos leiristä kauas.
"Käydäänkö kiertämässä pesät?" Naaras kysyi.

Aurinkopentu siirteli lehtiä käpälällään. "Ei... Siellä.. O.... Ole kivaa..." hän mutisi ja nyökkäsi toisen kysymykselle. "Kierretään... Mi... Mikä... Pesä.. Ensin?..." pennun pelko alkoi jo hieman haihtua ja luottamus Vesipisaraan kasvaa.

Aurinkopentu kysyi mistä pesästä he aloittaisivat. Vesipisara päätti katsoa ensimmäisenä oppilaiden pesän. Pentu näkisi, minne hän muuttaisi viiden kuun päästä.
"Aloitetaan oppilaiden pesästä", naaras sanoi ja lähti kävelemään kohti juuri nimettyä pesää. Hän käveli hitaasti, että Aurinkopentu pääsisi kulkemaan hänen vierelleen.

Aurinkopentu silmäili toista. "Miksi... Äh... Ei mitään.." hän mumisi ja asteli eteenpäin. Hän vilkaisi oppilaiden pesään. Yksi oppilas miltei törmäsi häneen. "Öh... Sori minulla on kiire myöhästyn kohta!" tuo maukui ja jatkoi matkaansa. "Ku... Kuka.. Hän on?" Aurinkopentu kivahti ja kurkisti oppilaidenpesään uudestaan. Se oli tyhjä nyt, kun oppilaat olivat harjoittelemassa ja metsästämässä.

Kun he saapuivat oppilaiden pesälle, sieltä syöksähti oppilas suoraan kohti Aurinkopentua. Hön ei onneksi osunut pikkuiseen, ja kertoi olevansa menossa jonnekkin kiireellä. Aurinkopentu kysyi toisen henkilöllisyyttä ja katsoi oppilaiden pesään.
"Hän on Lovitassu", Veaipisara vastasi.

Aurinkopentu nyökkäsi ja astui pois pesästä. "Mikä... Pesä... Sitten?.." hän kysyi ja silmäili ympärilleen leiriaukiolla. "Milloin... Milloin minäkin.... Saan... Syödä.... Tuoresaalista?..." pentu kysyi. Tyhmä kysymys...

"Mennään seuraavaksi soturien pesälle", Vesipisara vastasi toisen ensimmäiseen kysymykseen. Hän lähti kohti juuri nimettyä pesää, mutta Aurinkopentu kysäisi ruokailusta. Naaras pohti hetken.
"Onko sinulla kovakin nälkä?"

Aurinkopentu nyökkäsi ja lähti talsimaan kohti sotureidenpesää. "Öh... Ei..." hän mumisi vastaukseksi. "Mutta... Mi... Miltä... Tuore... Saalis maistuu?..." pentu kysyi ja vilkaisi sotureidenpesään. Pari soturia oli sen sisällä lepäämässä. He ovat varmaan olleet aamupartiossa...

Vesipisara tajusi, että toinen oli varmaankin tarkoittanut minkä ikäisenä hän voisi syödä tuoresaalista. Naaras oli unohtanut toisen olevan nuori pentu.
"Se maistuu todella hyvälle. Oikeassa iässä pääset maistamaan", varapäällikkö kertoi. Sotureiden pesällä makasi muutama klaanin kissa nukkumassa. He eivät heränneet kissojen tuloon. Silti valkea naaras perääntyi pesästä hiljaa.
"Seuraavaksi parantajan pesä. Se on hyvin mielenkiintoinen", Vesipisara maukui.

Aurinkopentu perääntyi pois sotureidenpesästä. "Parantajan... Joskus... Minä halusin... Parantajaksi..." hän mutisi ja lähti talsimaan parantajanpesää kohti.

"Ai haluatko sinä parantajaksi?" Vesipisara kysyi hämmentyneenä. Aurinkopennusta voisi kyllä tullakkin oiva parantaja, hän ei vaikuttanut kovin taistelija-tyypiltä. Parantajan tehtävä oli tärkeä, ja soturien piti olla rohkeita ja valmiita taistelemaan, hetkellä millä hyvänsä. Ehkä Aurinkopennusta tulee vanhempana rohkeampi.. Parantajan pesässä oli tyhjää. Yrtit ja muut tarvikkeet olivat siistissä rivissä.

Aurinkopentu kurkisti parantajanpesään. Se oli tyhjä. "Öh... Olen aina... Halunnut pelastaa kissojen henkiä... Parantajana... Mutta tuskin minusta... Mitään parantajaa tulee..." hän mutisi. Pennun pelko oli Vesipisaraa kohtaan kaikkoamassa.
"Mikä pesä... Sitten?" hän kysyi.