Duriannautitus, parantaja

Namn: Niin, no mikähän. Ei se... kyllä se on Duriannautitus.
Klaani: kära lilla Ljusklan
Asema: Parantaja
Skp: Naaras
Ikä: 66 kuuta
Oppilas: Närhitassu


Ulkonäkö:

Duriannautitusta voisi luonnehtia normaaliluiseksi elikkä hän ei ole mitenkään mainittavan pitkä taikka lyhyt. Hänellä on kuitenkin sen verran rasvakudosta luidensa ympärillä, että hän saattaa pulleuksissaan näyttää hieman lyhyenlännältä. Turkin pohjaväri on harmaahkonvalkea, semmoinen kuin kookosmaito. Siinä jossakin lantion ja takajalkojen reisiluiden tienovilla on salaperäisiä vähän keltaisehkoja merkintöjä molemmin puolin. Ne ovat joko jotain ikuisesti kittaantunutta likaa tai sitten syntymästä asti vain sen väriseksi alleelien johdatuksesta tullutta karvaa. Duriannautitus itse on vahvasti jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla. Naamavärkissä on myös tuommoisia keltaisia pisteitä poskilla, ne ovat tosin niin vaaleita, että niitä on sangen hankala nähdä, mutta jos ne sattuu näkemään, niin saattaisi äkkinäkemältä kuvitella naaraan olevan vähän sairas. Samaa keltaista on sitten vielä korvain nipukoissa, muistakaahan.

Hampaat ovat Duriannautituksella milteipä poikkeuksellisen isot ja terävät, oikein loisteliaat kaikenkaltaisiin petoiluhommiin. Ne ovat myös hämmentävän valkeat, koska Duriannautitus käyttää salaisia hampaita valkaisevia yrttejä. Naaraan katse on vihreä ja sangen pistävä. Hänen perusilmeensä on pöllömäisen valpas, ja jos hän ei erikseen kiinnitä asiaan huomiota, ovat hänen kulmansa koholla kuin hän kaikkia muita viisaampana stalkkailisi ympäristössä vallitsevia tilanteita tuohtuneesti ylenkatsoen tahi jotain semmoista. Otsa on naaraalla poikkeuksellisen matala tai ehkä sitten ei, mutta siltä hän ainakin näyttää. Eikä verestäviä silmäpusseja sovi unhoittaa. Ne luovat melkomoisen hauskan kontrastin naaraan alati valppaaseen katseeseen.


Luonne:

Duriannautituun luonnetta vallitsee tietynmoinen löysäpäisyys. Typerys hän ei ole vaan oikeastaan erittäin viisas sekä myös paljolla snajulla siunattu. Koska hän ei ole klaanisyntyinen, on hän nähnyt paljon maailmaa ja innokkaana uuden oppijana hän on kerännyt jos jonkinmoista tietoa elämästä sekä tietysti myös pohdiskellut paljon itse kaikenmoista. Duriannautituulla onkin varsin mielenkiintoisia käsityksiä todellisuuden luonteesta, joista lisää tuonnempana.

Toisten kissojen kanssa tulee Duriannautitus melko vaivattomasti toimeen. Hän on avarakatseinen ja ymmärtäväinen, mutta ei karsasta ilmaista käytöksellään epäkiinnostuneisuuttaan seuraansa kohtaan. Mainittakoon samoin tein, ettei Duriannautitus pidä kovinkaan montaa kissaa erityisen kiinnostavana. Hän siis suvaitsee kyllä kanssaeläjänsä ja tulee näiden kanssa toimeen, mutta ei ole erityisen kohtelias. Käytännössä Duriannautitus uskoo, että suurin osa kissoista on typeryksiä, jotka vain ovat populaatioiden tilkkeenä oikeiden älykköjen, jonkalainen hän itse tietty on, joukossa. Tosin, täydellisyyttä oppineisuudessa ja tajunnanlaajennuksessa ei Duriannautitus usko olevan saavutettavissa, mutta siltikin tajuntansa laajentaminen kohti universumiin yhtymistä ja sen ymmärtämistä on hänen mielestään jokaisen kissan perimmäinen tavoite, jota elämässä tulisi toteuttaa.

Ideat toki ovat kauniita, mutta arkielämässä Duriannautitus useimmiten osaa olla ihan innoittavaa ja innokasta seuraa hänen katsomuksensa mukaan vähämielisemmällekin tyypille. Naaraan huumorintaju on kuivaa ja jopa vähän mustaa. Sille päälle sattuessaan on hän innokas jutustelemaan, mutta hän äityy kovin helposti pomiloimaan sekavin käsittein ja tajunnanvirtaisesti. Hän itse kuittaa ajoittaisen töykeytensä sanomalla olevansa niin vanha, että voi sanoa aivan mitä tahtoo. Keskusteluissa hän on kova argumentoimaan ja myös penäämään argumentteja sekä vannomaan viileän rationaalisuuden nimeen.

Oppinsa sielun yhtymisestä universuminsielun kanssa takia Duriannautitus vihaa liikuntaa sen kaikissa muodoissa. Yllättävääkö vaiko epäloogista? Hänen mielestään nähkääs tien sielulliseen valoon voi saavutta vain mahdollisimman vähäisellä ruumiillisten toimintojen harjoittamisella. Naaras onkin maailmankatsomuksessaan vahvan dualistinen tässä suhteessa. Mitä enemmän ruumis toimii, sitä enemmän häiriintyy sielun toiminta ja vice versa, ajattelee hän. Tästä juontuukin hänen lihavutensa, hän kun ei kuitenkaan ole mikään merkittävä mässäilijä. Ei siis liene mikään ihme, että taistelijana Duriannautitus on täydelleen osaamaton. Hänen elämänkatsomuksensa ei niinkään kiellä itse taistelua, sillä kaikkea kuolemaa hän pitää vain elämälle rinnakkaisena sisarena, joka on osa luonnon kiertoa ja voi jopa tarjota tien todelliseen auvoon. Kuolema on Duriannautituulle suuri kiinnostuksenkohde eikä hän näe siinä mitään peljättävää, mutta tautien ja vammojen parantamista, kuoleman ehkäisyä siis, pitää hän vieläkin ihmeellisempänä ja jännittävämpänä asiana, haasteena korkealle älylleen.


Historia:

Duriannautitus syntyi tässä tarkemmin määrittelemättömillä mailla. Hän itse väittää, että hänen emänsä olisi ollut kaksineuvoinen, mutta tälle ei ole mitään tieteellistä todistusta. Naaras sai joka tapauksessa kasvatuksen yksinomaan tältä emältään. Minkäänlaisesta isästä hänellä ei ole mitään muistoa. Duriannautitus sai tavanomaisen erakkokasvatuksen elikkä oppi selviytymään yksin luonnossa itsekseen, minkä jälkeen hän erosi emästään omille teilleen.

Naaras vietti kiertelevää nomadielämää ilman mitään sen kummempaa suuntaa. 14 kuun ikäisenä hän tuli tutustuneeksi erääseen olmiin, joka sai hänet kiinnostumaan shamanismista. Johtuen kielimuurista ei olmi voinut opettaa Duriannautitusta, mutta se ei uutteraa ja siihen asti elämänsä varsin merkityksettömäksi kokenutta naarasta haitannut. Hän alkoi harjoittaa itse shamanismia ja kehittää maailmankatsomustaan. Hän oppi tuntemaan sienet sekä aimo liudan kasveja. Hän opiskeli erinäisten gurujen johdolla parantamisen taitoa sekä oppi myös vuosiensa varrella niin meditoinnin kuin tai-chin jalot taidotkin.

Taitojaan Duriannautitus hyödynsi eräässä kaksijalkaloiden hajanaisessa kissayhteisössä. Hänen sielunsa tosin tunsi syvää ahdistusta asfalttiviidakon keskellä, mutta hän selvisi siellä olostaan harjoittamalla paljon mietiskelyä. Kaksijalkalassa vietettyjen vuosiensa aikana Duriannautitus kehitti ontologisia käsityksiään ja omaa etiikkaansa. Hänen yksinkertainen päätelmänsä oli, että hänen sieluansa sattui olla harmaassa ja hektisessä kaksijalkalassa. Vahvistuksen tälle päätelmälle sai hän siitä, että heti kun hän siirtyi viettämään aikaa rauhaisille niitty- ja metsämaille luonnon helmaan, tunsi hän olonsa harmoniseksi ja eloisaksi.

Tästä päätteli Duriannautitus yhteen jos toiseenkin suuntaan kaoottisesti syöksyilevän kaksijalkalaelämän olevan pahaa. Sitä pitäisi välttämän. Nuori shamaani jatkoi kokeitaan ja vietti yhä pidempiä aikoja luonnossa. Vaikutukset olivat ilmeiset, ja Duriannautitus huomasi alkavansa saada jopa uskonnollisia kokemuksia metsissä. Hän alkoi astua vähitellen mystismin tielle. Hänen sielussaan alkoi väpätellä fiboja, jotka kehoittivat yhtymään äiti maan kanssa. Hän kehitti ajatuksen, että koko maailmankaikkeus on jumalallista. Mitä lähemmäs pystyisi tieltään eksynyt kissasielu pääsemään tuota universumin jumalallista sielua, sen parempi. Yhtymisestä luontoon tuli Duriannautitukselle elämänmenoa määrittävä tavoite.

Lie sanomattakin selvää, että näiden seikkojen valossa muutti naaras lopullisesti metsäin keskelle. Hänen harmikseen kukaan ei tahtonut lähteä mukaan vaan hän joutui täydelleen erakoitumaan. Tämä oli kuitenkin pienempi paha kuin jäädä riuduttamaan sieluaan kaksijalkalaan. Erakkovuosinaan karaisi Duriannautitus itseään niin sielullisesti kuin ruumiillisestikin. Hän kehitti shamaanintaitonsa huippuunsa, ja kulutti päivät pitkät metsässsä örveltämällä, mouruamalla ja rummuttamalla. Hän huomasi saavansa suunnattoman suurta mielihyvää ruumiin vammojen parantamisesta ja ruumiintutkimuksesta noin yleensäkin. Hän alkoi käydä ukkospoluilla varastelemassa autojen alle jääneitä tilataideteoksia, joiden avulla hän tutustui nisäkkäiden anatomiaan. Parannustaitojaan hän sovelsi kokeellisesti mitä moninaisimpiin metsäneläimiin ja itseensä. Hänestä kehkeytyi varsinainen parantajaekspertti omin eksperimentaalisin menetelminsä.

Seuraa ei tuo metsäin shamaani kuitenkaan onnistunut saamaan. Muutaman kerran hän kyllä kohtasi matkalaisia, ja joskus jopa paranteli näiden vammoja, mutta kukaan ei uskaltanut sen kummemin tutustua outona pitämäänsä kissakummajaiseen. Duriannautitus ei oikein itsekään tiennyt, kaipasiko hän toisten kissojen seuraa vaiko eikö. Niin paljon kuin hän ulkoisen todellisuuden asiaintiloista tietääkin, on hän sitä mieltä, että maailman suurin mysteeri on oma tajunta, jonka tilojen tarkkaa havainnoimista hän pitääkin mahdottomana.

Kyseenalaiseen seuraongelmaan tuli kuitenkin muutos yllättävältä taholta. Duriannautitus alkoi vastaanottaa unissaan ja shamaanitransseissaan informaatiota oudolta toismaailmalliselta instituutiolta nimeltään Tähtiklaani. Tähtiklaani oli aivan uusi muttei missään määrin kummastusta herättävä tuttavuus Druiannautituulle tuossa vaiheessa. Hänelle Tähtiklaani oli vain yksi tuntemamme aistimaailman ulkopuolinen olio monien muiden kohtaamiensa joukossa, joten hänellä oli täydet syyt ottaa vakavasti Tähtiklaanin viesti hänelle. Tuo kummallinen kuolleiden klaanikissojen sielujen kollektiivi esitti avoimen avunpyynnön Duriannautituulle. Hänestä pitäisi tuleman maallisen kissayhteisön, Valoklaanin, parantaja. Duriannautituun ei tarvinut kauaa harkita, kieltäysiäkö ehdotuksesta vaiko eikö. Hän otti Tähtiklaanin johdattamana suunnakseen Valoklaanin maat, jossa hän liittyi klaaniin, jolle asiasta oli jo Tähtiklaanin Revontulitähden välityksellä tiedoittanut.


Muuta:

Duriannautitus kannattaa jos minkäkinmoisia vaihtoehtohoitomenetelmiä. Johtuen shamaanitaustastaan ja "-koulutuksestaan" on hänellä tauteihin monenmoisia ratkaisuja, jonkalaisia eivät tavanomaiset klaaniparantajat voisi kuvitellakaan. Duriannautitus on myös erityisen kiinnostunut homeopatiasta sekä tai-chistä sairastumisia ehkäisevänä menetelmänä.


Tunari

Humputteluja:

Con Lumikkotassu
Con Närhitassu
Con Huurreturkki, ruoja päätti sitten vain kadota.
Con Santana
Huolenkantaja huoleton
Auttelen Lumpsaa
Hieno, ömm, eksperimentti
Con Närhitassu (igen)
Tällainen kiva soturiprinsessa
Olen myös rauhankyyhky
Kaatopaikallani oli tämmöinen
Ensitapaaminen vastaanotollani
No kas vain, potilaehhi taas
Urheilupäivä