Terveiset sinne taivaaseen, Koskenkajo~

☯Ulkonäkö:
Koskenkajo on sopusuhtainen naaraskissa, jonka naama on toiseltapuolelta ruskea ja toiselta tumma. Korvatkin ovat eriväriset. Meriklaanilainen on muuten valkoinen, mutta selkä on täysin musta. Lukuunottamatta ruskeita läikkiä. Hännässä on samanlaista puolipitkää karvaa kuin muuallakin kehossa. Väriltään häntä on mustaruskea. Koskenkajon pähkinän muotoiset silmät ovat viinimarjan punaiset. Tiheä turkki on hyvin vedenpitävä ja tiivis. Koskenkajon polkuanturat ovat pehmeät ja vaaleanpunaiset. Kirsu on musta.
Naaraan oikeassa etutassussa on kaksijalkojen laittama rengastus ranneke, jossa lukee #2881. Rengas on harmaa, kumimainen ranneke johon on kaiverrettu mustalla numeroita.

☯Luonne: Kissanaaras on oman arvonsa tunteva soturi, eikä anna muiden pomottaa itseään paitsi Meriklaanin päällikön. Koskenkajo saattaa vaikuttaa joskus aikamoiselta diivalta. Taistelussa naaras ei ole mikään mestari, mutta osaa kuitenkin puolustaa itseään ja tarvittaessa myös muita. Koskenkajo puolustaa heikoimpiaan aina, eikä koskaan ole vahvemman puolella. Maailman uskollisin kissa Koskenkajo ei ole, mutta ei tuo mikään petturikaan ole. Kuitenkin joskus tuo rikkoo reviirirajoja ja käy tapaamassa luopioita tai muiden klaanien kissoja .Moni Meriklaanissa uskoo, että Koskenkajo lähtisi vielä jonain päivänä klaanista. Syy tälläiseen "epäuskollisuuteen" on naaraan omassa päässä: tuo näkee vaain klaanielämän huonot puolet, eikä osaa ottaa siitä kaikkea iloa irti.

☯Menneisyys: Koskenkajo syntyi Meriklaanin sisäpiirissä. Naaras eleli täysin moitteetonta elämää. Soturioppilaan emo kuoli vanhuuteen, mutta tuo isä lupasi huolehtia tyttärestään ikuisesti. Kolli kuitenkin petti lupauksensa ja lähti Meriklaanista siinä toivossa, että kaksijalat ottaisivat hänet huostaan. Kukaan ei koskaan saanut tietää miksi Koskenkajon isä lähti, mutta huhu liikkui: Kolli oli kateellinen päällikölle.
Koskenkajo nimitettii oppilaasta soturiksi. Naaraalla oli kaikki hyvin, eikä hän osannut edes valittaa. Yhtenä päivänä tuo oli aamupartiossa. Kun muu partio kääntyi takaisin lähteäkseen leiriin, Koskenkajo jatkoi matkaansa ukkospolulta kohti kaksijalkalaa, sillä sieltä kantautui outo haju. Haju osottautui kuitenkin ansaksi ja naaras joutui kaksijalkojen pesään, jossa Koskenkajo sai etutassuunsa kumisen renkaan. Kun kaksijalat päästivät naaraskissan takaisin metsään, Koskenkajo riensi pää viidentenä tassuna leiriin. Monet vieroksuivat soturia oudolle haisevan kumi renkaan vuoksi, mutta kun kaikki olivat saaneet kuulla tarinan he rentoutuivat.
Tuska isän lähdöstä ei kuitenkaan ole vieläkään kadonnut mihinkään. Sisimmässään naaras tahtoisi lähteä, mutta ei tiedä kehtaako...tai uskaltaako.

☯Tavatut:
Lummetassu - klaanin tuttu oppilas.

☯Kuolintapa:  SISÄLTÄÄ VERTA!!
(c) kopioin oman tekstini "Yksinpelit" osiosta.

Kaunis kilpikonnakuvioinen naaraskissa käveli rauhalliseti laventelien peittämällä niityllä. Aamu oli vasta aluillaan, ja ilma oli ieman kolea, mutta sepä ei meriklaanilaista soturia haitannut. Paksu turkki kesti hyvin vettä, joten miksei myös viileää tuulta?
Koskenkajo-niminen naaras istahti puun alle. Soturi katsoi puuhun. Tuo ei ollut varma, oliko puu pihlaja, sillä keväällä marjat eivät "kukkineet". Puu oli joka tapauksessa hyvin kaunis.
Kirjava meriklaanilainen nousi ja lähti kiertämään metsän ja niityn rajaa. Metsässä oli oudon hiljaista. Riistan ääntä ei kuulunut. Pikku eläinten tuoksu kyllä leijui Koskenkajon kitalakeen, mutta haju oli hyvin,hyvin vanha.
Outoa, yleensä keltasirkut laulavat tähän aikaan, naaras ajatteli jopa hieman huolissaan. Hän käveli hieman poispäin laventeliniityltä syvemmälle metsään, mutta pysyi kuitenkin sen verran lähellä, että näki sen puun, jonka alla istui juuri äsken. Metsä pysyi kuitenkin koskemattomana ja kuoleman hiljaisena. Ei jälkeäkään eläimistä.
Koskenkajo kääntyi takaisin laventeliniityn suuntaan, mutta ei pääsytkään kovin pitkälle. Tuntematon kissa seisoi hänen edessään. Puhtaan valkoinen, hyvin hoikka kissa seisoi hänen edessään ja tuijotti soturia jäänsinisillä silmillään. Silmissä oli todella ohkaiset pupillit, joten näytti kuin valkea kissa olisi ollut sokea.
"Ai...hei. Ku-kuka olet?" Koskenkajo kysyi lempeästi. Hänen äänensä kuitenkin värähti, sillä joku tuossa tuntemattomassa kissassa pelotti häntä syvästi.
Hajusta päätellen kyseessä oli naaraskissa, joka oli luopio.
Valkea naaras ei kuitenkaan vastannut, vaan tuijotti syvälle kilpikonnakuvioisen naaraan silmiin.
"Tarvitsetko apua? Oletko eksynyt tai.." Koskenkajo ei saanut lausettaan loppuun, sillä tuntematon kissa hyökkäsi hänen kimppuunsa. Tuon kissan hampaat puristuivat kiinni Meriklaanin soturin äänitorven kohdalle. Yhtä voimakasta naaraskissaa Koskenkajo ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut.
Meriklaanin soturi kierähti selälleen maahan toivoen, että nimetön kissa lennähtäisi irti hänen kurkustaan. Onnekseen kilpikonnakuvioinen kissa saikin toisen irti itsestään, mutta hänen äänitorvensa oli niin vaurioitunut, ettei pystynyt päästämään pientäkään murinaa kurkustaan. Hyvin vaimeaa kähinää naaras kuitenkin sai:
"Mitäh sinäh oikeinh teeth? Yritinh auttaah sinuah"
Valkea naaras nousi pystyyn. Tällä kertaa tuo vastasi Koskenkajolle.
"Sinuna en puhuisi. Mitä enemmän puhut, sitä enemmän menetät verta"
Samassa meriklaanilaisen naaraan suusta pulppusi verta. Maahan muodostui verinen lammikko. Soturi nousi huterin jaloin pystyyn, mutta menettin tasapainonsa saman tien. Valkea naaras hyökkäsi uudestaan. Tällä kertaa yrittäen mahaan. Koskenkajo osasi ennakoida mihin toinen hyökkäisi seuraavaksi. Soturi suojasi vatsaansa takajaloillaan. Heikko suojaus ei kuitenkaan estänyt valkoista laihaa kissaa: Ensimmäiseksi luopionaaras puraisi Koskenkajon toisen jalan sijoiltaan, jolloin kirjavan soturi menetti tajuntansa. Koskenkajo oli menettänyt niin paljon verta. Tuo ei kuitenkaan ollut vielä kuollut. Sitten valkea, tuntematon kissa puraisi Meriklaanin soturin vatsaan yrittäen repiä suolistoa ulos. Se ei kuitenkaan onnistunut silmän räpäyksessä, joten naaras kissa luovutti.
"Päsen helpommalla näin.." Naaras totesi ja raapaisi viimeisen, kuollettavan iskun Koskenkajon kaulaan, joka oli täysin veren tahrima.
Kirjavan turkin alla sykkivä sydän rupesi hidastamaan tahtiaan, kunnes lopulta pysähtyi kokonaan.
"Te suolaiselta vedeltä hiasevat kissat tapoitta Kiran pikkuveljen!" Valkea kissa huusi taivaisiin katsoen. Kira - nimellä naaras viittasi itseensä.
Kira jätti velton ruumiin laventeliniityn reunalle ja lähti kohti tuntematonta etsimään lisää uhreja Meriklaanista.

Kauhea kuolema....

Hui kamaluksen kauhistus! Olipas hirveä kuolema.