R.I.P Arpiselkä

Nimi: Arpiselkä
Ikä: 14
sukupuoli: kolli
Klaani: luopio
Tavannut: Utukasvo, Vili

Ulkonäkö: Arpiselän siniharmaa turkki on karvaton ja hyvin karhea pintainen. Olemattoman karvapeitteen vuoksi kolli palelee helposti. Arpiselällä on karhea,mutta upea häntä,jonka tumman sinertävä hännänpää laahaa maata. Yksinkertaisen värityksen seasta erottuu muutamia arpia. Kissan selässä on kaksi arpea,joista lähempänä lapaa oleva on aavistuksen pidempi. Myös kollin vasemmanpuoleisesta korvasta lähtee pitkähkö haava,joka kulkee maaston vihreän silmän yli ja päättyy kuonon yläpuolelle. Kuono on täysin musta,mutta tietyssä valossa se hohtaa tumman sinisenä. Mantelin muotoiset silmät taas ovat valosta riippuen joko myrkyn vihreät tai maaston vihreät.

Luonne: Arpiselkä on luonteeltaan äreä vanhus,joka ei osaa kunnioittaa itseään. Elämä on kollille täysin merkityksetön,ja siksi tuo yrittää löytää paikkaa jossa kuolla rauhassa. Asenne voisi johtua raa'asta menneisyydestä sekä yksinäisyydestä. Arpiselkä ei osaa ajatella positiivisesti ja siksipä tuo näkee vain asioiden huonot puolet. Vanhus oleskee mieluiten omassa rauassaan,eikä ota minkäänlaista kontaktia muihin kissoihin. Varsinkaan klaanikissoihin. Silloin tällöin Arpiselkä saattaa eksyä jutustelemaan toisen luopion tai eksyneen kotikisun kanssa. Nämäkin päivät ovat harvassa. Ehkäpä kollista saa sellaisen mielikuvan,ettei tuota saa hymyilemaan millään,mutta on kuitenkin yksi asia mikä saa riutuneenkin vanhuksen iloiseksi: auringonlasku. Joka ilta Arpiselkä etsii kiveä tai kalliota josta näkisi auringon laskevan. Jos joku tahtoo keskustella kollin kanssa rauhallisesti ja suhteellisen ystävällisellä äänensävyllä,ayringonlaskun aikaan on sopiva hetki. Nuorisoa Arpiselkä ei voi sietää. Tuon mielestä ne ovat kurittomia,laiskoja sekä tietämättömiä vätyksiä. Jos vanhaan kolliin onnistuu tutustumaan kunnolla,niin saattaa nähdä tuon pehmeän puolen,jota Arpiselkä ei näytäkkään ihan kaikille.

Menneisyys: Metsässä juoksi pienehkö kissa. Pienestä koostaan huolimatta kyseessä oli täysikasvuinen kollikissa. Kolli oli lähes kuollut nälkään,sillä ruokaa oli niukasti ja klaanikissat saalistivat kaiken. Kolli kantoi suussaan pientä heiluvaa nyyttiä joka naukui surkeasti. Pennullakin oli nälkä ja voimakas sadekuuro takoi sen ohutta turkkia. Täysikasvuinen kissa yritti parhaansa mukaan pitää kiirettä,jottei siniharmaa pentu olisi kastunut ihan likomäräksi. Pian kaksikko kuitenkin saapui sanias tunnelille. "Tuo on jonkin leirin sisäänkäynti..."kolli ajatteli ja pujahti sisään. Leiriin asti tuo ei kuitenkaan uskaltautunut,sillä luopiot tapettaisiin heti. Saniaistunnelia lähestyi joku. Voimakkaat askeleet voimistuivat ja tumma kissa kurkisti sissän. "Luopio!" soturi sanoi matalalla äänellä. Tuon murina herätti koko leirin mielenkiinnon ja pian kymmeniä kissoja oli piirrittänyt pienen kollin ja pennun. Kolli laski nyytin maahan ja astui sen eteen suojellakseen sitä. "Voitte tappaa vanhan luopion, mutta jos tapatte pennun teillä ei ole sydäntä!" kolli sähisi äänensä käheäksi. Samalla hetkellä tumma soturi hyökkäsi kynnet ojossa kollin kimppuun ja viilsi sen kurkun auki silmänräpäyksessä. Klaanin kissat lähtivät raahaamaan velttoa ruumista pois ja veivät samalla siniharmaan pennun pois niiden reviiriltä. Pentu oli lähes karvaton,eikä siksi kestänyt sadetta ja kylmää tuulta. Pieni otus sai kuitenkin ihmeen kaupalla ängettyä itsensä pieneen kolmen kiven muodostamaan koloon. Tuo kolo tarjosi suojaa heiveröiselle pennulle. Kun vuodenajat kuluivat ja pentu kasvoi orpona,tuon suojapaikka alkoi käydä pieneksi. Etsittyään jonkin aikaa nuori kissa löysi hylätyn mäyrän kolon johon tuo mahtuisi vielä vanhuksenakin sisään. Yhtenä aamuna haukka hyökkäsi nuorukaisen kimppuun ja viilsi tätä selkään ja kasvoihin. Taistelu kuitenkin päättyi kotkan kuolemaan ja nuorukainen sai vatsansa täyteen. Kasvettuaan aikuiseksi kollia ruvettiin kutsumaan Arpieläksi. Sillä nimellä vanhusta kutsutaan nykypäivänäkin. Kauna klaani kissoja vastaan on pysynyt myös ennallaan.

Kohtalokkaana päivänä:
Arpiselkä tapasi Vili-nimisen kissan. Luopio ehdotti nuorukaiselle, että he lähtisivät etsimään kaduilta syötävää. Kumpikaan ei kuitenkaan huomannut, että varjoissa väijyi joku/jokin.
Saalista ei näkynyt eikä kuulunut, mutta kun oli liian myöhäistä kaksikko huomasi suuren karvaisen eläimen hyökkäävän. Vanhus jäi villisian sorkkien ja kovan asfaltin väliin puristuksiin, eikä saanut henkeä. Vili oli aikeissa auttaa Arpiselkää, mutta vanhempi kissa kielsi ja pakotti nuoremman jälkipolven pelastamaan oman henkensä. Varmistuttuaan siitä, että Vili oli turvassa, Arpiselkä nukkui pois.

Muuta: - Kotka raateli
- Vihaa klaaneja, eikä luota näihin.