Naakkapupilli (ex-Porkkanamössö)

Ahh, onpa minulla tökerösti hahmoja, mutta minun oli lähestulkoon pakko tehdä tämä, enkä nyt ole hirveästi laiminlyönyt pelejäni tähänkään mennessä, joten enköhän selviä. Njuta av morotsåsen.

Nimi: a) Temari? b) Hayate? c) Mikä?
S½: Hermafrodiitti
Ikä: 47 kuuta
Klaani: Entisessä elämässä valoklaanilainen (ei muistoja näistä ajoista)
Ammatti: Näyttämötaiteilija

Ulkonäkö:

Naakkapupilli on vantterahko, mutta melko pienikokoinen. Hänen turkkinsa on kirkkaan oranssi, ja siinä on ruskeahkoja raitoja, joskin yleensä Naakkapupilli pitää sen erinäisistä syistä mahdollisimman harmaana maan tomusta mahdollisuuksien mukaan. Turkki on myös melkomoisen takkuinen ja ruokottaman näköinen muutenkin johtuen pitkistä yksinelon vuosista. Eipä Naksu kyllä klaaniaikoinaankaan (kyllä, hänellä on ollut semmoisetkin) mikään maailmaste siistein kissa ollut. Silmät ovat kissalla keltaiset. Häntä on melko lyhyt mutta mittaava. Naakkapupillilla on pitkänomaiset viikset, joita hän ravisuttelee perin mielellään. Hänellä on myös päheät pulisongit, joista hän on erinomaisen ylpeä. Turkkinsa alla on hällä havaittavissa arpia menneisyyden verisistä kokemuksista. Kehuksiipa hän jopa kantavansa vieläkin nahassaan siilinpiikkejä eräästä onnettomuudesta, josta lisää tuonnempana.

Ehkä silmiinpistävintä tämän sukupuolettoman veijarin ulkonäössä ovat hänen valtaisat suuret kulmahampaansa. Oikeastaan ne sojottavat suusta niin epämääräisesti, ettei edes voi ihan tarkkaan anlyseerata, ovatko ne kulmahampaat vaiko eivätkö. Jotkut torajutut nyt kumminkin. Ne muistuttavat muodoltaan hieman lepakon siipiluita. Ja ne eivät ole tekohampaat eivätkä lähde irti niitä suittaessa.

Naakkapupilli on myös kovin mieltynyt kukkaseppeleisiin, mutta koska on vähän kömpelö käpälistään, väsää hän semmoisia verrattain harvoin, josta syystä semmoisia ei hänellä kovin usein nähdä.

Kuva ois kiva, mutta kun tyräinen nettini ei nyt salli moista, ehkä joskus koittaa se onnen päivä, että sallii tai sitten ei. <-Hah, nytpä sallisi, mutten ole lisännyt, khä-hää, harmittaako.

Luonne:

Luonteeltaan Naakkapupilli on kovin sisäänpäinkääntynyt ja ujo. Hän ei kuitenkaan voi sietää pahuuden voimia, ja kaikessa introverttiudessaan on hän kuitenkin varsin reipasluontoinen. Hänen on vaikea tulla toimeen muiden kanssa, mutta hän ei sinänsä pelkää tuoda ajatuksiaan julki, ja hänellä aika usein onkin vahvoja mielipiteitä asioista kuin asioista. Jonkinlaiseksi maailmanparantajatyypiksikin häntä voisi ehkä luonnehtia, viehkeän samaistuttavaksi semmoiseksi. Naakkapupillin erikoisuutena on myös se, ettei hän ole kolli eikä naaras vaan periaatteessa kaksineuvoinen tai ehkä nollaneuvoinen, hän kun ei ole vielä onnistunut paljastamaan suvuttoman lisääntymisen saloja, eivätkä ne häntä kyllä mitenkään hirveästi kiinnostakaan.

Pitkälle Naakkapupillin toimintaa määrittää hänen herkkä taiteilijasielunsa. Hän on jokseenkin arka mitä sosiaalisiin tilanteisiin tulee, mutta toisinaan hän ammattinsa puolesta äityy runolliseksi. Tämä ilmenee esim sillä lailla, että hänen sisäinen protagonistinsa herää ja hän ryhtyy toteuttamaan sankarillisia viettejään. Persoonan jakautuneisuus saattaa kuitenkin tuottaa ongelmia pitkällisille urhon töille. Pohjimmiltaan kyseessä on herkkä taiteilija, joka ei pelkää kritiikkiä, mutta sitäkin enemmän kammoaa toisten kissojen pahuutta ja väkivaltaa. Idealistinen unelmoitsija ei ole aina itsekään yhtään varma, mitä osaa elämän näyttämöllä pitäisi esittää. Tässä tilanteessa auttavat vaistot ja luontaisiin vietteihin luottaminen eteenpäin. Siitä huolimatta myllertävien emootioiden myrskyissä navigointi on hyvin pitkälle tuskastuttavaa ja arvaamatonta puuhaa.

Menneisyys:

Oikeastaan Naakkapupilli syntyi Valoklaaniin. Hänen nimensä oli tuolloin Porkkanapentu ja hänen roskamaattinsa oli Soijapentu, josta myöhemmin tuli niinkin iso kiho kuin klaanipäällikkö Soijathäti. Mainittakoon nyt tässä, että vaikkei Naakkapupillilla olekaan näin varhaisesta elämästään oikeastaan mitään muistoja, muistaa hän silti maailman ennen syntymäänsä olleen lämmin. Siellä myös kuulosti siltä kuin konehuone olisi jyskyttänyt vieressä. Aika kauhea maailma. No, onneksi Porkkanapentu syntyi, niin hänen ei tarvinut semmoisessa paikassa sen kauempaa kärsiä.

Porkkanapennun nuoruus kului laiskotellessa ja sisarelleen kiusaa tehdessä. Oppilaana ei tuo pataluha nahjus ollut juuri minkään veroinen, eikä nuorukaisesta meinannut tulla soturia millään. Kävi sitten kuitenkin niin, että lähinnä klaaninvanhimpien kanssa laiskotellessa aikaansa kuluttavasta Porkkanatassusta tuli soturi, Porkkanamössö, joskaan hänen soturin arkensa ei eronnut entisestä elämästä juuri millään lailla. Vähitellen Porkkanamössöstä tuli niin olematon osa klaanin elämää, että hänet unhoitettiin miltei täydelleen. Sitten eräänä päivänä, jonka kauneudesta voidaan toki olla montaa mieltä, kävi niin, että Porkkanamössö metsästäessään hyppäsi siilen päälle, ja kun sisarensa Soijsydän oli poistanut jok'ikisen piikin velikullan lihasta, totesi Porkkanamössö "Kiitti ja moron!" häippäisten niine hyvineen kohti uusia seikkailuja.

Kovinkaan seikkailullisia eivät nuo elämänvaiheet kyllä olleet. Porkkanamössöstä tuli erakko, joka kulutti päivänsä makaamalla pelloilla ja syömällä, mitä suuhun käveli. Saatetaan spekuloida, että hän jopa kävi jonkinmoisia masennuksen oireita lävitse. Kävi eli ei, puhkesivat semmoiset oireet kuitenkin täydelleen kukkaan, kun Porkkanamössö sai erinäisiltä klaanikissoilta kuulla Soijatähden kuolleen. Erakko, joka ei koskaan eläissään ollut tehnyt oikein mitään sisarensa hyväksi, järkyttyi tämän kuolemasta syvästi, eikä tässä nyt liioitella vähääkään. Porkkanamössö jopa hautoi itsemurhaa, ja erinäisten sattumusten johdosta kävi sitten niin, että hän kehitti itselleen epävakaissa mielentiloissaan sivupersoonan, näyttelijän nimeltä Naakkapupilli.

Porkkanamössön elo jatkui kaksipersoonaisena kissana. Hän oli yhtä lailla Porkkanamössö kuin aivan uusi tyhjästä nyhjäisty henkilö, Naakkapupillikin. Yhdessä he ryhtyivät yhden kissaruumiin näyttmötaitelijaryhmäksi, joka teki menestyksekkään kiertueen halki harmain kaksijalkalain ja maaseutujen lakeuksien. Kiertue oli menestys, ja Naakkapupilli/Porkkanamössö -kollektiivi palasi menestyksestään intoutuneena kotiseuduilleen aikeenaan laatia näyttämöproduktio kaikille klaaneille nähtävksi. Siitä tulisi valtaisa kiitollisuudenosoituksen sävyttämä spektaakkeli, joka olisi kummunnut Porkkanamössön tunteista edesmennyttä sisartaan kohtaan.

Kohtalo kuitenkin pisti käpälänsä peliin, ja sattui kaikenmoisia hulluuksia. Naakkapupilli sattui ystävstymään Tuliklaanin Seeprahyppijän kanssa, ja yhdessä he kokivat vallan hullunkurisia seikkailuja, jotka ovat turhan pitkiä tässä selitettäviksi. Lue se seikkailu kuitenkin täältä Olennaista on, että noiden seikkailujen tuoksinassa menetti Naakkapupilli sivupersoonansa Porkkanamössön. (Teknisesti ottaen majailee Porkkanamössön sielu muuten Tähitklaanissa tätä nykyä). Nykyään siis asustaa tämän kehon sisässä enää yksi persoona, joka on Naakkapupilli, ja hänellä on nyt tavoitteenaan toteuttaa kesken jäänyt näyttämöproduktsiooni kaikille klaaneille, joskin mielleyhtymät Porkkanamössöön ovat kadonneet, sillä Naakkapupilli ei tästä sivupersoonastaan muista enää mitään.

Kuten kaikissa näytelmissä, myös elämässä on omat myrskynsä, kliimaksinsa ja dramaatilliset huippukohtansa. Naakkapupillin elämän tragedillisimpia hetkiä oli varmasti se, kun hän joutui eroon ensimmäisestä ja ainoasta ystävästään Seeprahyppijästä. Tuliklaanin urhoollinen ja taikasilmäinen soturi oli lopulta liian kiintynyt klaaniinsa voidakseen erota siitä ja lähteä ystävänsä kanssa romanttiseen retkeen kohti auringonlaskua. Kun Seeprahyppijä päätti lopulta hyljätä klaanittoman ystävänsä ja palata klaaniinsa, murtui Naakkapupillin sydän. Siitä asti hän on ollut kuin räkäinen nenäliina tuulen riepoteltavana. Vailla suuntaa, vailla näkymiä paremmasta huomisesta. Syvästi sielultaan haavoitettuna hän jatkaa vaellustaan etsien tulevaisuutta apatian ja epätietoisuuden vallassa.

Muuta:

Naakkapupillilla on sangen tunnistettava puhetapa. Hänen puheelleen nimittäin on luonteenomaista ns. loppukiekaisu elikkä jokaisessa lauseessaan hänen intonaationsa sävelkorkeus nousee kaoottisen hallitsemattomasti räjähtääkseen lopussa vaihtelevan vireiseen kimakkaan kiekaisuun.

Periaatteessa Naakkapupilli tahtoisi ominaistuoksunsa muistuttavan kuivahtanutta homeista lepakonraatoa, mutta mahdollisuudet siihen ovat monesti varsin vähäiset. Varmoja kuitenkin voidaan olla, että aina kun sopivan pitkään maassa lojunut lepakonraato sattuu maisemiin, pistää Naakkapupilli siinä piehtaroiden.

Naakkapupillin korvassa asuu pieni seeprahyppijähämähäkki nimeltään Launo-Anneliina. Hän toimii näyttelijän hommissa muun muassa kuiskaajana ja yleisten asioiden hoitelijana, sellaisena luotettavana apukäpälänä.

Tällaista hänelle on tapahtunut, vaikkei hän kaikkea muistakaan:

Porkmös mössöilee
Naakkapupillin esiinmarssi
Elämän käännekohta, rakas jalo taikuriystävä
Tämmöiset hassut bibikset, joissa on kiva(?) Koukku
Hirveä paholaisikivihollinen (ja Sepe!)
Tuliklaanilaiset, nuo veikkoset
Olen väkivaltainen
Opettelin uimaan
Onnekas taitojen sovellusretki (noei ollut kyllä kovin, aika kamala)
Tanssitaan ja lauletaan
Kalmarin unioni
Trapetsilta kuolee, jos putoaa


Tunari