Hilsemyrsky

Noniin, päätinpä tässä nyt tehdä viimeinkin sen puuttuvan palasen, elikkä meriklaanilaisen kissan, kaikissa muissa klaaneissa kun minulla näyttääpi jo olevan kisulit, niin miksipä tätä viimeistäkään syrjimään. Olisi kyllä melkein tehnyt mieleni tehdä Valoklaaniin, kun se on niin vähäväkinen, mutta ehkä sen hienous vielä tajutaan laajemmaltikin joskus. Tämmöinen olisi hahmoni, jonka nyt laitan tänne, kun ei sitä hakemustopaa taida enää olle.

NIMI: Hilsemyrsky
IKÄ: 49 kuuta
SUKUPUOLI: kolli
PAIKKA HIERARKIASSA: SoturI
KLAANI: Meriklaani
OPPILASKIN, OHHOH: Ruoskatassu ja toinenkin (voi ei) Aurinkotassu

ULKONÄKÖ:
Hilsemyrskyllä on puolituuhea oranssi turkki. Hänellä on, kuten nimestäkin pääteltävissä, melkomoisia iho-ongelmia. Kolliparan iho hilseilee säällä kuin säällä, ja se kiusaa häntä kovasti. Hilsemyrsky on melkolailla keskikokoinen. Hänellä on joltiseenkin pitkä häntä, ja pienehköt sirot korvat. Silmä ovat kollilla kirkkaan siniset, mikä luokin aikamoisen kontrastin oranssiin turkkiin. Hilsemyrsky on ruumiinrakenteeltaan hintelähkö, eikä mikään kovin atleettinen. Ainoa mikä hänessä on suurta, ovat valtaisat käpälät, jotka ovat täydelleen epäsuhdassa muuhun ruumiseen. Tämä aiheuttaa kollille hyvän tasapainon. Isoilla käpälillä on myös hyvä läiskiä tappeluissa.

LUONNE:
Hilsemyrsky on melko hyvin epävarma nuorukainen. Voisi kuvitella, että ainaisen hilseilyn ja kutinan johdosta hän olisi umpihullu. Näin ei kuitenkaan ole, vaan hän on oikeastaan hyvinkin rauhallinen ja sisäänpäinkääntynyt tyyppi. Hilsemyrskyä voisi luonnehtia melkeinpä araksi. Hän on äärimmäisen hiljainen, ja silloinkin kun hän puhuu, hän tapaa valitella kaiken surkeutta. Hilsemyrskyllä nääs on vakaa käsitys, että maailma on huono ja menee koko ajan vain alaspäin. Tämmöinen mustamielisyys elää kollissa jopa niin syvällä, että hänen suosikkiharrastuksiansa onkin itsetuhoisten ajatusten hautominen ja toteuttaminen. Siltikään hän ei pysty tekemään itsemurhaa, koska hän kokee olevansa ikuisessa kiitollisuudenvelassa klaanilleen, siittä etteivät nämä jo ole kivittäneet häntä maailman surkeimpana otuksena. Tämä kyvyttömyys radikaaleihin ratkaisuihin on Hilsemyrskylle vain yksi hyvä syy lisää halveksua itseään.

Pessimistinen elämänasenne ei kuitenkaan estä Hilsemyrskyä palvelemasta klaaniaan vähintään kelvollisesti. Hän ei juurikaan liiku vastuullisissa tehtävissä, kunhan on vain hiljainen riviklaanilainen. Hilsemyrskyllä ei juurikaan ole kunnianhimoa edetä klaanissa suuriin virkoihin, ja toisinaan hän on jopa välinpitämätön tehtäviään kohtaan. Koskaan Hilsemyrsky ei kuitenkaan suoraan uhmaa käskyjä, yleensä hän vain tyytyy valittelemaan jälkeenpäin.

MENNEISYYS:
Hilsemyrskyn kummallisehkoon luonteeseen on syynsä. Hänen ihonsa on syntymästä asti ollut kova hilseilemään, ja sen takia hän ei voinut kunnolla osallistua ikätovereidensa leikkeihin. Hänestä kasvoi yksinäinen ja epävarma lapsi. Hänen sisaruksensa kyllä kovasti hänestä välittivät, ja pitivät huolta. Yrittipä silloinen Hilsepentu vielä kovasti osallistuakin leikkeihin, mutta eivätpä leikit kauaa kestäneet, kun jo alkoi pikkukisulin iho halkeilla, ja tällöin tuli aina emo lopettamaan leikit. Joskus isommat pennut saivat yllättävän paljon hupia irti hilseilevästä pennusta, kun joskus kun tämä vuosi verta, niin oli toisten mielestä kovinkin hauska leikkiä, että Hilsepentu oli vihollisklaanilainen verille mukiloituna.

Eipä siis ihme, että Hilsepennun itsetunto on 0. Kun hän ei liiemmin leikkinyt pienenä, niin hän kehitteli itselleen teorian, että maailma on epäreilu, ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä epäreilummaksi se muuttuu. Oppilaaksi tullessaan Hilsepentu koki maailman jo olevan todella epäreilu. Oppilasajat kun eivät hänellä alkaneet kovin hyvin. Hänen mestarinsa oli jokseenkin tympeä, eikä juuri ymmärtänyt nuorukaisen synnynnäistä iho-ongelmaa. Tällöin Hilsetassu kuitenkin aina tuumasi, että maailmahan menee koko ajan vain alaspäin ja epäreilummaksi, niin että eikös tässä hetkessä sitten ollut paras elää. Niinpä Hilsetassu oppi vähän positiivista elämänasennetta, ja kun hänen mestarinsa aina välillä uhkasi tehdä hänestä hakkelusta tuoresaaliskasan täytteheksi, hän vain virnisteli ja sanoi: "Jes, meidät syödään!" Aika pian tämmöisten hetkien muutaman kerran toistuttua Hilsetassun mestari alkoi kunnioittaa oppilastaan enemmän, ja koulutti tämän kunnolliseksi soturiksi.

Soturiksi Hilsemyrsky nimitettiin melko pitkän koulutusjakson jälkeen, hän kun ei ollut niitä helpoimpia oppilaita. Juuri ennen soturiseremoniaansa, hän pudistelihe turkkiaan oikein lavan takaa, mikä aiheutti huikean hilsemyrskyn. Humoristisena tunnettu päällikkö antoikin tästä Hilsemyrskylle nimen, josta hän on ylpeä. Soturina Hilsemyrsky on taas taantunut hieman masentuneisiin tunnelmiin ja usein hän mietiskeleekin omissa oloissaan varsin synkeitä. Muille hän ei paljasta, että kokee oikeastaan olevansa jonkin asteisen ylemmän tietoisuuden omaava, muita ylempänä oleva superyksilö.

MUUTA:
Sen lisäksi, että Hilsemyrskyn iho hilseilee, hänen ihotyyppinsä on myös kovin herkkä sääilmiöille. Vaikka turkin luulisikin suojaavan, aurinko saa hänen ihonsa aina kutisemaan, ja pitemmän päälle hän alkaa myös voida pahoin auringonpaisteessa. Yhtä tuskaisaa on tällä kovan onnen kollilla myös sateessa, silloin hän nimittäin alkaa aina aivastella ja saa nuhan. Tämän takia Hilsemyrsky ei mielellään liikukaan ulkona, kuin pilvisellä ja keskilämpimällä säällä, vaan eipä soturi velvollisuuksiaan voi loputtomiin paeta; aina kun Hilsemyrsky joutuu partioimaan tai metsästämään hänelle sopimattomalla säällä, hän valittaa kanssakulkijalleen loputtomasti maailman tylyydestä jne.

Nämä häntä masentavat:

Hiljaisuus on hyvästä, klaanitoveri pahasta (vaionkosittenkään)
Sulkakorva, hämmentävän jalomielinen tyyppi
Mielenkiintoinen kohtaaminen, joka jäi kylläkin kesken
Pää mullassa, Lumpsa lohduttelee turhaan
1. oppilas Ruoskatassu
Uimassa Ruoskatassun keralla
Tulipahan tämmöinenkin masennusjuttu aloitettua
Limarahka antoi jännittävän tehtävän
Uusi, ihana & kovakohtaloinen Aurinkotassu
Yhyy, Ruoskatassu, eikun -häntäägh
Pilasin päivän
Tyylikäs pako lavalta
Perin pateettinen päivänaloitus
¿Ehkä vieläkin tyylikkäämpi pako?


Tunari