Kalkkiturkki

Nimi: Kalkkiturkki
Ikä: 5 vuotta
Sukupuoli: Kolli
Klaani: Meriklaani
Paikka hierarkiassa: Soturi

**
Tunnusbiisejä:
>> Uniklubi - Kiveen
>> Breaking Benjamin - Unknown Soldier

**

Ulkonäkö
Kalkkiturkki on rakenteeltaan normaali täysikasvuinen kissa. Tosin sen turkki on hieman tavallista lyhyempää, mutta myös hyvin tiheää ja pehmeää(pitää hyvin kylmyyttä, mutta kastuessaan ottaa oman aikansa kuivuakseen kunnolla). Kollin turkki on kauttaaltaan pölynharmaa, paitsi silmienalukset ovat sinertävänharmaat. Itse silmien värilliset osat ovat väriltään haaleansiniset, lähes valkoiset.

Monien mielestä silmiinpistävin asia Kalkin ulkonäössä on sen kehoa täyttävät arvet. Tiheä turkki peittää osan näistä taistelumuistoista, mutta suurimmat ruhjeet näkyvät lihanpunaisen eri sävyissä ympäri kehoa. Hampaanjälkiä ja raapaisuista tulleita ruhjeita löytyy varsinkin kasvoista ja eturaajoista(myös mahasta, selästä, niskasta ja kyljistä). Lisäksi Kalkkiturkin molemmat korvanpäät on nakerrettu oikein kunnolla repaleiksi. Myös kissan häntä on kokenut kovia, eikä siitä ole enää jäljellä kuin kolmannes.

Kalkki on yksinollessaan/sivusta seurattuna aika vakavan näköinen, eikä se välttämättä ole se ensimmäinen katti, jolle huvittaa mennä jutustelemaan. Luotaantyöntävästä ensivaikutelmasta huolimatta Kalkki on hyvin ystävällinen ja sen viileä katse muuttuu kohteliaaksi heti, kun sitä vain uskaltaa lähestyä. Kolli hymyilee paljon ja se on muutenkin hyvin ilmeikäs muiden seurassa.

**

Luonne
Kalkki on lyhyesti kuvailtuna fiksu, puhelias ja huumorintajuinen. Se nauttii keskusteluista muiden – sekä klaanilaisten että vieraiden – kanssa. Kollilla ei ole tarvetta esittää mitään muuta kuin rentoa ja elämänhaluista itseään tutussa seurassa, mutta tarpeen vaatiessa se osaa olla varsinainen kylmiä katseita jakeleva kivikasvo.

Kalkkiturkin positiivisesta olemuksesta huolimatta kissaa ei ole siunattu pitkällä pinnalla, ainakaan tietyissä asioissa. Keskenkasvuisten niskottelun se pystyy sivuuttamaan, mutta jos muut aikuiset alkavat haistattelemaan sille, saa helposti Kalkin terävät hampaat kurkkuunsa ilman varoitusta. Erityisen arkoja arvostelunkohteita ovat kissan arvet ja katkottu häntä sekä Meriklaanin päätön pilkkaaminen tai ystävien satuttaminen. Taisteluun päätyessään Kalkki on aina ’tappoasenteella’ ja periksiantamattoman luonteen omaavana se tappelee aina voittaakseen, keinoja kaihtamatta.

Riitapukarin luonteesta huolimatta – ja osittain juuri sen takia – Kalkki on hyvin myötätuntoinen kissa ja se säälii usein luopioita sekä muita itseään heikommassa asemassa olevia. Se metsästää mielellään muille avuntarvitsijoille ja saattaa jopa vaarantaa jo valmiiksi rupisen nahkansa tuntemattoman puolesta, jos se kokee tarpeeksi empatiaa toista kohtaan. Toisaalta Kalkkiturkki on vihollisiaan kohtaan katkera ja kostonhimoinen, eikä siltä heru sääliä jotakin hyvin pahaa tehneille kissoille.

Kalkin kaipuu perhettään kohtaan kasvaa toisinaan murskaavaksi, jolloin kolli saattaa olla silminnähden surullinen ja ahdistunut. Luonnollisesti myös sen kärsivällisyys on tällöin alimmillaan eikä se välttämättä pysty hillitsemään kiukkuaan.

**



**

Menneisyys:
Kalkki syntyi ensimmäisenä kahdesta pennusta valoklaanilaiselle, vitivalkoiselle kissalle. Pennut olivat molemmat kolleja, mutta Kalkin pikkuveli herätti paheksuntaa muissa klaanilaisissa – toisin kuin lähes valkoinen Kalkki, oli sen veli tummaturkkinen, mikä aiheutti epäilyksiä. Kävikin ilmi, että pentujen isä oli luopio, johon Kalkin emo oli sokeasti rakastunut. Ikään kuin luopioita katsottaisiin muutenkaan hyvällä, oli tämä kyseinen kolli oikein erityisen huonossa valossa; sen kerrottiin kuljeskelevan jatkuvasti valoklaanin alueella ja se oli myös satuttanut joitakin klaanilaisia näiden yrittäessä häätää sitä. Tästä syystä sekä pentujen että emon elinolosuhteet alkoivat käydä tukalaksi. Lopulta tilanne tulehtui niin pahasti, että naaras sai lähteä pahoin raadeltuna pois klaanista pentuineen päivineen. Se hakeutui puolisonsa suojiin, joka oli toisaalta iloinen saadessaan perheensä yhteen mutta toisaalta raivoissaan valoklaanille puolisonsa hakkaamisesta.

Perhe sai surullisen käänteen emon kuollessa eräänä yönä, kolme viikkoa klaanista häädön jälkeen. Häätämisen yhteydessä saadut vammat eivät koskaan parantuneet kunnolla, vaan tulehtuivat ja lopulta tappoivat naaraan. Pentujen isä murtui täysin ja syytti pitkään itseään puolisonsa kuolemasta. Surua seurasi sokea viha valoklaania kohtaan. Raskain sydämmin tummanpuhuva kolli hautasi rakkaansa ja alkoi yksin kasvattaa pentujansa. Näihin aikoihin kissanpoikaset nimettiin isän toimesta Kalkiksi ja Noeksi. Luopiona eläminen ei ollut koskaan helppoa. Pennuilla oli kuitenkin hyvä isä, joka järjesti niille runsaasti ruokaa ja suojeli niitä henkensä uhalla, oli vastassa sitten lähes harmiton siili tai suuri koira. Pennut varttuivat nopeasti ja opettelivat selviytymistaitoja isänsä opastuksella. Veljekset viettivät kuitenkin hyvin paljon aikaa keskenään, sillä niiden isä oli usein poissa. Aluksi nuorukaiset eivät tienneet lainkaan, mihin niiden isä katosi aika ajoin ja palasi matkoiltaan rupisena ja väsyneenä, mutta kävi pian ilmi, että kostona puolisonsa menettämisestä se teki hyökkäyksiä valoklaanin alueelle tappaen yksinään vaeltelevia valoklaanilaisina. Vajaassa vuodessa Kalkin ja Noen isä oli menettänyt molemmat korvansa, toisen silmänsä ja suuren osan turkistaan näissä taisteluissa. Sen kehon rappeutuessa kostonhimo poltteli yhä arpisen kollin sisällä. Eräänä yönä se lähti jälleen lastensa estelyistä huolimatta valoklaanin alueelle, muttei enää koskaan palannutkaan. Viikon odoteltuaan, nuorukaiset ymmärsivät olevansa nyt oman onnensa nojassa. Isän menetyksestä surullisina ne alkoivat elää keskenään. Hylkiöinä eläneinä ne oppivat arvostamaan toisten avuliaisuutta ja ottivat pian tavakseen auttaa kaikkia heikompiaan – ne keräsivät jonkin verran mainetta pelastamalla muita luopioita nälkäkuolemalta ja auttamalla kaikkia avuntarpeessa olevia parhaan kykynsä mukaan. Kissat olivat tällöin vain reilun vuoden ikäisiä, mutta molempien kehot olivat täynnä arpia. Kukaan ei kuitenkaan koskaan kiusannut heitä, sillä jokainen tiesi vammojen tulleen toisten henkien pelastamisesta, ei turhista tappeluista.

Kului kolme vuotta, ja veljekset jatkoivat elämäänsä samaan malliin. Tuli kuitenkin päivä, joka vaikutti molempien elämään radikaalisti.
Kalkki ja Noki saapuivat tietämättään lähelle Meriklaanin aluetta ja näkivät jonkin verran kissaa suuremman koiran räksyttämässä katse puuhun kiinnittyneenä. Hetken tilannetta seurattuaan veljekset äkkäsivät puussa olevan kissanpennun, joka nökötti peloissaan puunoksalla koiran hampaiden ulottumattomissa. Tilanne vaikutti aluksi vaarattomalta, mutta sitten jotain tapahtui ja kissanpennun jalat lipesivät oksalta. Se tippui monta metriä maahan ja jäi pöllämystyneenä katsomaan saalistusvietin valtaamaa koiraa. Nähdessään tämän, sekä Noki että Kalkki syöksyivät hätiin. Sanoja ei tarvittu – veljekset olivat taistelleet rinta rinnan jo vuosia ja niiden taistelukuvio oli ennalta päätetty; Kalkki hyökkäsi ja Noki kuljetti kissanpennun takaisin puuhun jääden oksalta väijymään sopivaa tilaisuutta käydä koiran kimppuun. Kalkki oli iskenyt hampaansa koiran takaraivoon ja yritti ohjata sen tarpeeksi lähelle sitä oksaa, mistä Noen oli tarkoitus tehdä yllätyshyökkäys koiran kasvoihin silmien raatelemiseksi. Kun hetki oli käsillä, jokin meni pahasti vikaan – Noki hyppäsi kynnet ojossa alas ja samalla hetkellä koira sai Kalkin hännän hampaittensa väliin. Kalkin ote lipesi ja samassa koira tajusikin tummemman kissan aikeet. Kalkin paiskautuessa irtonaisen häntänsä kanssa maahan ja koira keskittyi nyt Nokeen. Kivusta lamaantuneena Kalkki avasi silmänsä ja ehti nähdä, kuinka koiran hampaat kietoutuivat sen rakkaan pikkuveljen kurkun ympärille. Sanoja ei kuulunut – kuului vain repeävän nahkan ääni sekä katkeavan niskan rusahdus ja Kalkki tiesi pelin olevan pelattu. Se ei voinut muuta kuin katsoa veren tahrimaan, elottomaan veljeensä. Tuntui kuluvan tuskaisen pitkä ikuisuus, ennen kuin koira kiinnitti huomionsa takaisin shokissa olevaan Kalkkiin. Kissa palasi järkiinsä vasta, kun koira tuli haistelemaan liikkumatonta Kalkkia uteliaana. Äkillinen adrenaliinin ja raivonpuuska peittosi hännästä kumpuavan tuskan ja Kalkki iski kyntensä suoraan vinkaisevan koiran kuonoon. Kalkki nousi vauhdilla ilmaan vastustajan ulinan säestyksellä, muttei päästänyt irti vaan raapi ja sähisi ja potki hurjistuneena koiran kaulaa ja kasvoja. Kolli tunsi takajalkansa uppoavan tavallista syvemmälle koiran silmän kohdalla ja vikisten eläin lähtikin karkuun taistelusta tarpeekseen saaneena. Kalkki pudottautui kesken matkan mätkähtäen maahan. Se oli jo matkalla vejensä ruumiin luokse, mutta pyörtyi kesken kaiken.

Seuraavan kerran Kalkki heräsi aivan uudenlaisessa ympäristössä. Se sai pian kuulla olevansa Meriklaanin alueilla parantajan hoidettavana. Pökertyneenä kolli sai kuulla vuolaita kiitoksia jonkun meriklaanilaisen pennun pelastamisesta ja valitteluja sekä katkenneen hännän sekä ’jonkun tummanpuhuvan kissan’ puolesta. Niin, Noki. Muistaessaan juuri rakkaimman ystävänsä menetyksen, Kalkki murtui täysin. Veren peittämä kissa ei hävennyt itkeä hysteerisenä koko kissakansan edessä, kun se ymmärsi olevansa ensimmäistä kertaa elämässään täysin yksin, luopio ja pahasti loukkaantunut kissa.

Vastapalveluksena klaanilaisen pelastamisesta, Meriklaani kohteli Kalkkia hyvin. Kun häntä ja muut ruhjeet olivat kunnolla parantuneet ja osan klaanilaisista tutustuttua tähän murheen murtamaan, mutta luonteeltaan ystävälliseen kolliin, päätettiin sille tarjota paikkaa klaanista. Kalkki epäröi jonkin aikaa vastata, mutta suostui lopulta – kulkukissana sillä ei olisi enää mitään, ei seuraa eikä suojaa. Niinpä se suostui tarjoukseen.

Ajan mittaan ja vammojen parantuessa vielä paremmin, Kalkin katsottiin olevan tarpeeksi kokenut ja taitava taistelija, että siitä tehtiin soturi. Se sai pitää varsin osuvasti sen turkinväriä kuvaavan nimensä, mutta sai nimensä takaliitteeksi –turkki.

Nykyisin Kalkkiturkki elää entiseen elämäänsä verrattuna verrattain rauhallisemmin suorittaen yhä veljensä kuolemasta koitunutta surutyötä ja totuttelemalla klaanin elintapoihin.

**
GALLERIA

Vanha profiilikuva || Etuprofiilikuva päästä(arpien mallikuvaksi)
Hahmo otettu käyttöön: 3.12.2012

Ihana kuva. Miten olet tuollaisen osannut tehdä?