Liekkiselkä

Nimi: Liekkiselkä
Lempinimet: Liekki (Tämä tosin on käytössä vain kollin läheisimpien kohdalla.)
Ikä: 4,2 vuotta
Sukupuoli: Kolli

Klaani: Meriklaani
Paikka hierarkiassa: Soturi
Soturioppilas: Sumutassu & Juovatassu

Paino: 9,5-10 kg
Säkä: 37 cm
Ulkonäkö:  
Ensimmäisenä Liekkiselästä huomataan yleisesti varmasti kollin suuri koko, valkopunainen soturikolli kun painaa lähes kymmenen kiloa ja sen säkäkorkeuskin on likemmäs 40cm. Suuri elopaino ei kuitenkaan tee kollista lihavaa, vaan jokainen elogramma on lihasta ja jäntevää voimaa. Liekkiselän keho on lihaksikas, hiukan raskastekoinen mutta jäntevä ja notkea. Kollin liikehdintä ei ole raskasta tai kankeaa vaan vapaata ja ketterää. Vankkaa ruumista tarvitaan kannattelemaan vankat raajat ja Liekkiselän vahvat, lihaksikkaat jalat päättyvätkin suuriin, pyöreisiin tassuihin. Kolli on hivenen takakorkea hiukan etujalkoja pidempien takajalkojen vuoksi.
Liekkiselän turkki on maatiaismaisen lyhyttä, talvisin paksun pohjavillan varustamaa mutta aina ruumiinmyötäistä, vain poskissa, hartioilla ja takamuksessa karva aavistuksen pitenee.
Väriltään kollin turkki on valkeaa, ainoastaan päässä, selässä ja hännässä on selvärajaiset, voimakkaan punaoranssit tabbykuvioiset laikut joiden tabbyraidoitus lainehtii liekkien lailla. Punaoranssi kuvointi levenee melko identtisesti molemmin puolin, vain pienemmät laikut ovat eri kohdissa ja eri muotoisia. Kolli on hivenen ylpeä valkeasta turkistaan ja pitääkin siitä hyvää huolta.
Liekkiselän kasvot ovat voimakaspiirteiset, jylhät ja ilmeikkäät ja niissä tuikkii kaksi turkoosia, elävää silmää, joista kollin tunteva lukee kissaa hyvin. Liekkiselän korvat ovat hiukan kaarevat, keskikokoiset eivätkä kovin terävät kärjistään. Korvat ovat melkoisen uritetut laidoistaan, merkki jota punavalkea kolli kantaa ylpeästi mitalina soturinurastaan. Liekkiselän kehosta löytyy elon varrelta kertyneitä arpia muitakin, pari pientä arpea vasemmalta puolelta kuononvartta, vasemmasta etujalasta kaksi ja vasemmasta takalonkasta kaksi.


Luonne:
Liekkiselkä on perusluonteeltaan hyvin miellyttävä, elämänmyönteinen kolli, jolta riittää positiivista huomiota lähes rajattomiin kaikille. Kolli on peruskohtelias, rento ja tunnollinen, kuin tyyppiesimerkki sellaisesta hyvästä tyypistä, josta aina ihannoiden puhutaan.  Liekkiselkä on sosiaalinen ja se rakastaa klaaniaan syvästi, osoittaen sen toimimalla kaikin mahdollisin tavoin klaaninsa hyväksi. Sosiaalinen kolli käyttää mielellään aikaansa toisten auttamiseen vapaa-ajallaan tai vaikka vain jutteluun klaanitoveriensa kanssa, sillä kolli näkee vahvojen siteiden merkitsevän vahvaa klaania. Kolli on huumorintajuinen ja rento, hyväntahtoinen vitsailu kuuluu sen tapoihin, tosin joissain tilanteissa Liekkiselkä saattaa heretä hiukan sarkastiseksi.
Omaan kotikissataustaansa vihjailun kolli usein ohittaa melko tyynesti ja kollista selkeästi huokuu että se tietää varmasti voivansa olla sanojensa mittainen kun vakuuttaa pääsevänsä minkä tahansa klaanikissan tasolle.
Soturilakiin kolli suhtautuu vakavasti ja myös omille oppilailleen kolli koettaa iskostaa sen hyvin huolellisesti mieleen. Suhtautuminen Tähtiklaaniin on myös vakavaa, mutta Liekkiselkä ei usko Tähtiklaanin kuitenkaan puuttuvan kaikkeen maanpäälliseen eikä näinollen pidä jokaista takaiskua Tähtiklaanin rangaistuksena.
Opettajana Liekkiselkä on rauhallinen ja rento, mutta myös vaativa ja tarpeen tullen myös ankara. Kolli uskoo koulutuksessa ja yleensäkkin uuden oppimisessa teorian ja käytännön sekoittamiseen, joskin suosii omissa koulutusmetodeissaan enemmän käytäntöä.
Liekkiselän kohdalla ei tule myöskään unohtaa, että vaikka kollin hermot tuntuvat venyvän äärimmäisyyksiin, osaa kollikin ärsytettynä hermostua ja silloin Liekkiselkä on vaikuttava ilmestys leimuavine silmineen ja syvältä rintakehästä myllertävine kirouksineen. Taistelutilanteissa kolli on pelottava ja hurja vastus, sillä iso kolli on vaarallinen jo pelkästään kokonsa ja voimiensa takia mutta myös siksi että tarvittaessa se on vaarallisen uppiniskainen ja rohkea hyökkääjä. Metsästyksessä Liekkiselkä edustaa komeimmin kaniinien ja jänisten metsästyksessä, mutta kollilla on myös taktikointitaitoa.
Naaraat ovat suurelle kollille tasavertaisia klaanitovereita, kohtelias kolli olisi varmasti monenkin naaraan mieleen mutta muutamaa kevään huumassa klaanin kuningattarien kanssa saatua pentuetta suurempaa romanssia ei ole Liekki vielä löytänyt, uros ei tosin ole vielä ehkä löytänyt itsestään sitä kovinta hurmuria ja romantikkoa mitä olisi mahdollista.
Pennuista suuri kolli pitää paljon ja kolli koettaa jaksaa aina neuvoa ja opastaa nuorempiaan ja ei ole rauhallisina aikoina harvinaistakaan nähdä soturikollia pentutarhassa pentujen leikkitelineenä.
Klaanivanhimpia kolli kunnioittaa kovasti ja on näille aina mahdollisimman kohtelias ja ystävällinen, toivoen että voi jonain päivänä vanhaan ikään ehdittyään päästä näiden joukkoon.
Toisiin klaaneihin Liekkiselkä suhtautuu etäisen ystävällisesti, klaanista ja kohtaamistilanteesta usein riippuen. Kolli ei usko turhaan väkivaltaan ratkaisuna ja siksi se usein toimii eräänlaisena rauhanturvaajana kohdattaessa toisia klaaneja.
Kotikissoihin kolli suhtautuu, soturilaista huolimatta, myönteisemmin kuin muut klaanikissat yleensä, tämä tosin johtuu kollin menneisyydestä.


Menneisyys:
Liekkiselän emo, Kipinäkorva, oli Meriklaanin soturi ja arvstettu olikin, naaras oli pidetty ja tunnettu soturi klaanissaan. Erään kerran kun Kipinäkorva oli lähtenyt saalistuspartioon, jahtasi naaras oravaa, joka pakeni pienen aukean ainoaan puuhun. Kipinäkorva, joka usein rehvasteli kovilla kiipeilytaidoillaan, loikkasi oravan perään ja kapusi runkoa pitkin ylös ketterästi. Lähes latvaan asti oravan ahdistettuaan oli naaraskissa takuuvarma saaliistaan mutta ahdistettu orava hyökkäsikin kissan kimppuun, purren naaraskissaa kasvoihin ja etukäpälään, päästen loikkaamaan pakoon. Kipinäkorva, jonka silmiin valuva veri lähes täysin sokaisi ja jonka toinen etukäpälä ei pitänyt,  menetti otteensa ja putosi. Naaraskissan onnistui kääntyä menestyksekkäästi oikein päin, vain paukahtaakseen vasten alla olevaa oksaa. Kipinäkorva iski päänsä tässä samaisessa iskussa ja puolipökerryksissä oleva narttukissa putosi puusta, iskeytyen vahvoihin oksiin matkallaan alas.
Kipinäkorvan löysivät sen omat partiotoverit jonkin ajan kuluttua ja ne kuljettivat ruhjoutuneen, mutta elossa olevan naaraan klaaniin. Siellä Kipinäkorva seuraavana päivänä heräsi. Sen toinen takalonkka oli murtunut ja jalka roikkui löysänä ja turhana kiinni naaraassa ja myös kissan niska oli vaurioitunut, Kipinäkorvan ei onnistunut kääntää vinossa olevaa päätään. Naaras tajusi nopeasti, ettei se enää koskaan olisi soturi eikä enää koskaan osallistuisi klaaninsa ruokkimiseen tai suojelemiseen. Kipinäkorva masentui tästä ja vaikka sen vammat paranivat niin, ettei naaraalla ollut suurempia tuskia, sen mieli oli synkkä. Naaras koko olevansa turha taakka klaanilleen, jonka ruokatilanne oli tuon lehtikadon aikaan muutenkin huono. Lopulta Kipinäkorva keksi ratkaisun ja sen onnistui pyytää entinen oma oppilaansa, Käpytassu, saattamaan rampa naaras Kaksijalkalaan.

Käpytassu auttoi Kipinätassun tosiaan kaksijalkalaan ja siellä naaras asettui asumaan pienen rivitalon päätyasunnon pihan pensaan alle. Muutaman viikon ehti ontuva, vinopäinen naaraskissa herättää kaksijalkojen huomiota kunnes yhtäkkiä nämä alkoivat jättää Kipinäkorvalle ruokaa, joka ylpeän naaraan oli pakko ottaa vastaan koska sen ei onnistunut saada kiinni juuri mitään.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Kipinäkorva asui kaksijalkojen pesässä ja oli saanut näiltä nimen Bell. Naaras ei silti koskaan unohtanut klaaniaan ja se saattoi istua tuntikausia ulkona muurin päällä ja tuijottaa kohti suuntaa jossa tiesi klaaninsa olevan.
Eräälle naapurustonsa kollille tuli Kipinäkorva lopulta tiineeksi ja se synnytti kolme pentua, kaksi kollia ja yhden naaraan. Kipinäkorva oli hieno emo ja sen hoivassa pennut kasvoivat ja vahvistuivat. Kun ne lopulta olivat iässä jossa ne jaksoivat kuunnella, alkoi Kipinäkorva kertoa niille klaaneista.

Varsinkin pennuista yksi, valkopunainen suuri kollipentu, imi itseensä tietoa kuin sieni. Kipinäkorva nimesi pentunsa Liekiksi ja toivoi ääneen, että voisi saada pentunsa klaaniin.
Liekki, joka toivoi jonain päivänä olevansa oikea klaanikissa, ei ollut yhtä seurallinen kaksijalkoja kohtaan kuin sisarensa, vaan se vietti aikansa ulkona emonsa seurassa, opetellen kaikkea mitä Kipinäkorva osasi opettaa.

Kun pennut olivat noin 14-viikkoisia, huomasi Kipinätassu pihan pensaan alla tutun vieraan. Se oli Käpytassu, tai oikeamminkin nyt jo Käpykasvo, soturiksi ylennyt Kipinäkorvan klaanitoveri. Kipinäkorva nilkutti vauhdilla ystävänsä luo ja ennenkuin naaras edes tervehti tuota, käski se Käpykasvon ottaa Liekki ja palata klaaniin pentu mukanaan. Kahta muuta pentuaan ei naaras tarjonnut eivätkä nuo olleet edes halukkaita lähtemään, kun taas Liekki oli innoissaan.
Käpykasvo vastusti ideaa ensin rajusti mutta lopulta sen oli annettava periksi voimakastahtoisen Kipinäkorvan edessa ja niin Liekki laitettiin Käpykasvon matkaan kohti Meriklaania.

Klaani otti Liekin vastaan aluksi hiukan epäröiden, mutta kun kuultiin, kenen jälkeläinen pentu oli ja miten vahva oppi nuorella kollilla oli Soturilaista, Tähtiklaanista ja klaaneista, suostuttiin Liekki ottamaan klaaniin soturioppilaaksi. Käpykasvo sai Liekkitassun oppilaakseen ja näin entinen kotikissa Liekki oli päätynyt klaanikissaksi.

Klaanikissan elämä oli rankkaa, mutta alusta asti vahva ja oppivainen Liekkitassu seläti esteet ja näytti epäilijöille että huolimatta syntyperästään se oli todellinen klaanikissa.
Ollessaan hieman yli vuoden vanha nimettiin Liekkitassu lopulta soturioppilaasta soturi Liekkiseläksi. Nuori kolli oli ylpeä uudesta nimestään ja jatkoi omistautunutta puurtamistaan  klaaninsa hyväksi. Liekkiselkä alkoi vasta soturiksi tultuaan kasvaa kokoa ja massaa ja vasta parivuotiaana alkoi kolli olla omissa mittasuhteissaan.

Soturina eläessään on Liekkiselkä saanut muutamia arpia, joista kuononsa ja etujalkansa arvet kolli sai käydessään kaksijalkalassa katsomassa emoaan Kipinäkorvaa. Takajalan arvet kolli sai kerrän häätäessään naapuriklaanin jäseniä Meriklaanin mailta.
Liekkiselän elämässä ei sitemmin ole tapahtunut mitään suurempaa, se on saanut muutaman pentueen lauman kahden kuningattaren kanssa, mutta normaalia läheisempää suhdetta ei kollilla ole pentujensa emoihin, pentujansa Liekkiselkä kyllä rakastaa ehdoitta.

Muuta:
- Liekkiselkä on hahmona melko vanha, vasta Soturikissojen maailmaan tutustumisen jälkeen sen tarina muovautui lopullisiin uriinsa.
- Kolli on loistava uimari sekä kiipeilijä, mutta parhaimmillaan kolli on metsästettäessä kaneja tai jäniksiä.
- Kollin sukulaisia tai pentuja saa ottaa pelattavakseen.

Pelaaja: Alfawolf