Hopeapiikki

Nimi: Hopeapiikki


Ikä: 26 kuuta(syntynyt elokuun 20.)

Skp: Naaras

Klaani: Yöklaani

Paikka hierarkiassa: Soturi

Oppilas: RAETASSU

Ulkonäkö:


Hopeapiikki on hiilen värinen eli ei ihan musta. Sen korvien takaa, selän yli ja hännän tyveen saakka on pikimustia raitoja. Hännässä on kaksi suurta mustaa raitaa. Vatsa, rinta ja tassujen päät ovat valkoiset. Vielä parhaassa iässään olevalla naaraalla ei ole paljoa merkkejä taisteluista, lukuun ottamatta joitain vanhoja pieniä naarmuja sielä sun täälä. Hopeapiikin turkki on pitkä ja paksu ja se jättää alleen jänteikkään ja lihaksikkaan kehon. Häntä on yhtä tuuhea kuin muukin turkki sekä pitkä ja paksu. Hopeapiikin korvien takana kasvaa pienet tupot pehmeämpää ja pidempää karvaa. Hopeapiikin pää ei ole kovin siro, itseasiassa se on aika suuri! Suupielien yläpuolelta kasvavat pitkät viikset. Hopeapiikin hampaat ja kynnet ovat vähintäänkin hänen kokoonsa verrattuna pienet, mutta sitäkin terävämmät ja hän pyrkiikin teroittamaan niitä luihin tai puunrunkoihin päivittäin. Myös turkkinsa hän sukii huolellisesti. Hopeapiikin kaulaa ympäröi musta ja terävillä,hopeisilla piikeillä koristeltu panta, jonka mukaan hänet on myös nimetty.

Luonne:
Hopeapiikki on itsenäinen ja poispäin kääntyvä. Hän on yleensä ylimielinen, mutta kylmän jäämuurin takana roihuaa vallanhimon tuli. Hän on aina pyrkinyt vähän pomottelemaan muita, mutta on silti tunnollinen klaanilainen ja noudattaa soturilakia. Vaikka Hopeapiikki on hiljainen hän ei ole ujo. Hänellä ei ole oikeastaan ystäviä, sillä kovin moni ei varsinaisesti viihdy hänen seurassaan. Sitä ei hän oikeastaan itsekään tiedä, voisiko hän juroudelleen mitään, mutta sellainen hän on ollut pennuta asti. Hopeapiikki ei suutu helposti, tai ei ainakaan näytä sitä kenellekään. Hän ainakin yrittää olla tyyni ja itsevarma. Vaikka joku sanoisi että tuo nyt on tuollainen badass niin siinä peitossa Hopeapiikki on myös nokkela. Kaikki on mahdollista, myös Hopeapiikin mielestä, mutta hänelle sopisi pikemminkin, että hinnalla millä hyvänsä, sillä minkä hän haluaa hän myös ottaa ajallaan. Hopeapiikki ei ole ihan aina rehellinen, mutta ei hän ole valehtelijakaan. Sanotaanko näin, että hän ei aina kerro kaikkea. Sisukkaana naaraana häntä saa varoa taisteluissa, mutta metsästys puoli ei häneltä oikein suju. Pitkä turkki osuu kaikkialle ja saaliit kaikkoavat ties minne. Painavan turkin takia Hopeapiikki ei ole kovin nopea tai ketterä, muttei mikään kömpelys. Hän osaa käyttää lihaksiaan ja painoaan hyödyksi. Rauhallinenkin naaras on, ainakin siihen tappiin kunnes vastaan tulee vettä, HYI! Sitä Hopeapiikki inhoaa ja välttelee. Pitkä turkki muuttuu vedessä painavaksi ja takkuiseksi ja naaras rupeaa näyttämään ihan tiskirätiltä.

Menneisyys:
Hopeapiikki syntyi siis luopiona nimeltä Hiili. Hän ja hänen perheensä näkivät aina nälkää ja pian ei ollutkaan jäljellä muita kuin hän ja hänen isänsä. Muut pennut kuolivat nälkäät tai kylmään ja emo sai pahan viheryskä ja menehtyi. Hopeapiikki sen sijaan oli taistelija ja selviytyi kasvaen nuoreksi ja vahvaksi kissaksi. Päästessään luopioiden sotilas riveihin, hän uskoi saavansa vielä jonakin päivänä istua isänsä valtapenkillä. Hopeapiikin isä, Repale, oli julma verenvuodattaja, mutta sitä nuori ei nähnyt. Hopeapiikki näki ainoastaan raivon liekin johtajansa ja isänsä silmissä ja uskoi tämän luottavan itseensä. Kuitenkin kun yhtenä talvena kaksijalat murskasivat luopioiden kotipaikan ja vangitsivat yli puolet laumasta(myös Hopeapiikin) Repale painui maanrakoon jäljellä olevien kissojen kanssa:

"Isäää!!!" Hän huusi, kun kaksijalat sitoivat metallihäkkejä hirviönsä päälle viiltävässä tuiskussa. Hiili näki isänsä kyyristelevän vielä turvassa pienen kissajoukon kanssa. Naaras oli varma että isä tulisi pelastamaan hänet. Hän odotti vain oikeaa hetkeä... Pian johtaja säntäsi piilostaan näyttäen muille merkkiä seurata, mutta he lähtivätkin toiseen suuntaan. He pakenivat! "Isä älä jätä minua!" Hiili mourusi isänsä perään. Repaleen korvat värähtivät ja hän vilkaisi nopeasti tytärtään. Katse oli kylmä, ylimielinen ja jollakin tapaa vahingoniloinen. Sitten kissat katosivat näkyvistä ja hirviö murahti ja lähti liikkeelle. Kaikki oli menetetty. Hiili käpertyi häkin kulmaan ja katsoi lunta. Keltaisten silmien katse oli vaihtunut nuoruuden palosta jäiseksi pimeydeksi...

Sen jälkeen Hopeapiikki eli pitkään häkissä kunnes lopulta se vietiin kaksijalkojen luokse. Nämä olivat kuitenkin outoja. Niiden pesä oli täynnä kaikenlaista roinaa. Ne kilisivät kulkiessaan ja syöttivät Hopeapiikille pahaa mössöä. Kaulansa ympärille naaras sai piikkipannan joka kuristi ja puristi aluksi ja piikit raapivat tavaroita joiden läheltä hän kulki. Se oli Hopeapiikin elämän pahinta aikaa. Useina iltoina pesä oli täynnä muita kaksijalkoja, jotka hoippuivat sinne tänne ja joskus jopa potkivat Hopeapiikkiä. Aamusin niitä makoili pitkin poikin pesän lattioita. Kerran yksi oikein inhottava nosti Hopeapiikin selkä nahasta ja heitti tämän ulos. Naaraan omat kaksijalat tulivat perässä kiljuen ja raivoten inhottavalle, mutta Hopeapiikki oli jo loikannut aidan yli ja juossut tiehensä. Pian sen jälkeen hän löysi Yöklaanin, joka otti hänet pikaisen sotuilaki koulutuksen jälkeen hoiviinsa. Panta on pysynyt naaraan kaulassa, kuin liimattuna ja nykyisin se on jo oikeastaan osa hänen imagoaan.

Tunnusmusiikki: WRETCHED AND DIVINE-Black Veil Brides
EN PYSTY VIELÄ TEKEMÄÄN LINKKIÄ

Tavatut:
Raetassu

Pitää:

Ei pidä:

Pelit:
OPERAATIO LÄSKI JÄNIS!