Myrkkysydän

Ulkonäkö:
Myrkkysydämen ulkonäköä kuvaisi parhaiten sana laimea. Kissassa ei ole paljoakaan erikoista, se ei ole ruma muttei mikään erityisen lumoavakaan. Kissaa on vaikea lukita mihinkään tiettyyn kategoriaan, siitä ei edes saa selvää onko se laiha vai lihava. Myrkkysydän kulkee siis kultaista keskitietä, mitä ulkonäköön tulee. Vahvuus ja hyvä kunto paistavat kauas, samoin myös kasvojen jyrkät ja jykevät piirteet. Vatsalinja nousee jyrkästi ylös, pitkähköt jalat ovat myös voimakkaat ja kestävät, luotu kulkemaan pitkiä matkoja. Terävät kynnet pieneiden ja pyöreiden tassujen alla ovat väriltään vaaleat. Myrskysydämen turkki on pitkää ja saa sen näyttämään suuremmalta, kuin se tosiasiassa on. Pehmoinen turkki ei kuitenkaan saa kissaa näyttämään yhtään halattavammalta, Myrkkysydämestä huomaa, miten raivokas soturi se osaa tarvittaessa olla. Silmien terävä katse, “kasaan painuneet” kasvot ja lovi vasemmassa korvassa antavat lisämaustetta karulle olemukselle. Myrkkysydämen turkki on melkein täysin vaaleanharmaata, ainoastaan silmäparin yllä näkyy kaksi valkeaa pistettä. Iästään huolimatta naaras ei ole vielä aikeissa siirtyä klaaninvanhimpien joukkoon, sillä on vielä monta hyvää vuotta jäljellä ennen sitä.

Luonne:
Myrkkysydän on lojaali klaanilainen, elämää kokenut naaras jonka kaikki rakkaat vietiin siltä julmalla tavalla. Se on saanut ennen iloisesta ja hyväntuulisesta naaraasta kuivahkon ja ankaran, torjuvan kissan. Se välittää kaikista klaanilaisistaan, mutta on usein omissa maailmoissaan ja suree suuresti sisimmässään, vaikka peittääkin tunteensa. Myrkkysydän on mitä lojaalein klaanilainen, se on järjestelmällinen ja pyrkii toimimaan päällä eikä sydämellä. Kissa ei uskalla sitoutua kehenkään, sillä pelkää menetystä liikaa. Menetys tuntuukin olevan ainoa asia, mitä Myrkkysydän pelkää. Se on muuten hyvin peloton ja soturillinen, jopa urosmainen kissa.

Myrkkysydän ei tahdo kenenkään apua tai sääliä. Se on aina ollut itsepäinen ja on vieläkin. Myöskin pieni pomottava luonne piilee yhä Myrkkysydämessä, se ottaa ohjat käsiinsä jos tilanne sitä vaatii. Hyvin harvoin voi Myrkkysydämen löytää hämmentyneenä yhtään mistään yllättävästä tapahtumasta. Myrkkysydän hätkähtää kuitenkin kaikkea, mikä muistuttaa sitä taannoin tapahtuneesta. Myrkkysydämelle on jäänyt vahva äidinvaisto ja se viettää aikaa miellellään pentujen kanssa, ollen joskus jopa liiankin emomainen.
Naaras ei voi sietää muita klaaneja tai luopioita, ja osoittaa sen hyvin selkeästi. Siltä ei löydy armoa kenellekään muun klaanin jäsenelle, paitsi pennuille.


Menneisyys:
Myrkkysydän syntyi Tuliklaaniin kahden muun pennun kanssa ja eli tavallista elämää täysiverisenä Tuliklaanilaisena. Myrkkysydämen ensimmäinen nimi oli Kastanjapentu. Nuoruusiässään villi pentu seikkaili kaikkialla, se tunkeutui parantajan pesään, karkaili leiristä omille tutkimusretkilleen ja yllytti pentutovereitaan tekemään kaikkea hullua kanssaan. Kerran pentu ajautui maistelemaan myrkyllisiä marjoja, aivan pienen määrän. Mutta jo hetken päästä Myrkkysydän kouristeli maassa kauhuissaan. Kaikeksi onneksi aamupartio oli juuri silloin kulkemassa ohi, ja he kiikuttivat kärsivän pennun parantajan pesälle. Myrkkysydän saatiin pelastettua, ja onni oli suuri. Pelosta jäykkänä ollut emo sätti pentuaan ja antoi tuolle kotiarestia. Emo myös vaihtoi pentunsa nimen Myrkkypennuksi, niin että Myrkkysydän aina muistaisi varomattomien tekojensa seurakset. Pentu ei kuitenkaan vielä ollut oppinut läksyään…

Myrkkysydän oli selvästikin johtaja pentueessaan, se oli vanhin ja myös kaikista urhein ja omatoimisin. Välillä sen touhuja katsottiin paheksuvasti, muttei kukaan voinut sanoa Myrkkysydämen olleen huono klaanilainen. Kissa sai ensimmäisen saaliinsa jo hyvin nuorena. Kun Myrkkysydämestä vihdoin tuli oppilas, se oli aamuvarhain herättämässä mestariaan saalistusretkille ja tappeluharjoituksiin, kiirehti aina mestarin edessä kohti uutta päivää. Myrkkysydän tutustui itsensä ikäiseen kolliin, ja niistä tuli parhaita kavereita. Molemmat olivat rasavillejä ja aiheuttivat yhdessä kaksin verroin ongelmia. Myrkkysydän sai kuulla kollilta, että tuo oli siihen ihastunut! Myrkkysydän ei kuitenkaan voinut vielä kuvitellakaan mitään sellaista, ja piti tätä vitsinä. Tämän jälkeen aiheesta ei puhuttu.
Myrkkysydän eristäytyi nopeasti emostaan, isästä puhumattakaan. Se toki rakasti molempia, muttei malttanut olla kokematta maailmaa nuoruudessaan. Itsepäisyys kostautui taas kerran, kun Myrkkysydän uhittelemaan parille metsäreissulla tapaamalleen Meriklaanilaiselle rajalla. Meriklaanilaiset olivat luulleet Myrkkysydämen aikovan ylittää rajan ja niiden huomauttelu sai Myrkkysydämen raivon valtaan. Kissa kävi urheana hyökkäykseen, ja lyhyen taistelun lopputuloksena oli se, että Myrkkysydän sai loven korveensa ja haavan lapaansa, mutta onnistui raapaisemaan toisen klaanin kissaa kasvoihin. Oppilas oli kuitenkin alakynnessä. Viime tipassa mestari rynnisti paikalle ja veti loukkaantuneen mutta jääräpäisen oppilaansa takaisin rajan turvalliselle puolelle, pyysi anteeksi Meriklaanilaisilta vastahakoisesti ja lähti viemään oppilasta parantajan katsottavaksi. Näin Myrkkysydämen viha muita klaaneja kohtaan kasvoi, olihan se jo alkanut kukoistaa emon kertoessa sille klaanista, jossa se eli, ja muista, vihollisklaaneista.

Kasvettuaan Myrkkysydän sai soturinimensä, ja alkoi pikkuhiljaa rauhoittua. Sen sisällä kyti yhä ylpeys ja jääräpäisyys, mutta nyt paljon maltillisemmalla tavalla. Nuori soturi teki kaikkensa klaanin hyväksi, se työskenteli paljon klaaninsa hyväksi. Se jopa rakastui palavasti, samaan urokseen jonka kanssa oli kaveerannut oppilaana ja kasvanut yhtä aikaa. Tunteet eivät onneksi olleet yksipuolisia, ja kaksikon romanssi oli pitkäkestoinen eikä jäänyt huomaamatta keneltäkään. Myrkkysydän sai nuorella iällä kaksi pentua, yhtä eloisia ja vilkkaita kuin se itse oli ollut. Elämä tuntui menevän hyvin, vaikka Myrkkysydän kaipasikin soturin toimia. Klaani koki kuitenkin levottomia aikoja, sillä luopioiden hajut klaanin alueella olivat aiheuttaneet paljon närkästystä. Koitti päivä, jolloin klaaniin hyökättiin. Myrkkysydän piilotti pentunsa ja vaati saada tapella, mutta hänen rakastettunsa intti vastaan ja sanoi suojaavansa pentutarhaa. Myrkkysydän oli rauhaton, ei tiennyt mitä tapahtui. Se kuuli kauhun huudahduksia, haistoi veren ruosteisen hajun. Pennut vikisivät peloissaan. Myrkkysydän tunsi vatsassaan epämiellyttävän tunteen, sen sydän jätti yhden lyönnin väliin, kun se kuuli aivan liian tutun huudon, joka katkesi kuin seinään. Yllättäen yksi luopio toisensa perään tunkeutui pentutarhaan omahyväinen ilme kasvoillaan. Myrkkysydän hyökkäsi, ja tappeli kaikin voimin. Luopio paiskasi kissan seinään, ja ennen kuin Myrkkysydän ehti toipua, oli toinen luopio jo ahdistelemassa pentuja. Myrkkysydän tärisi, se huusi ja kiirehti pentujensa turvaksi painaen luopion maahan. Mutta kissa ei voinut tapella niitä kaikkia vastaan. Kohta kissaa piti paikallaan kaksi muuta, vahvaa luopiota. Myrkkysydän näki pentujensa kauhun sekaiset ilmeet, kun luopiot upottivat niihin kyntensä. Myrkkysydän ei ollut koskaan kokenut mitään sellaista, se huusi täyttä kurkkua muttei ääni tuntunut tulevan. Kyyneleet valuivat kissan poskia pitkin kun se näki pentujensa veltot ruumiit. Pian apujoukot saapuivat, mutta liian myöhään. Loppujen lopuksi klaani sai luopiot häädettyä. Myrkkysydän tajusi menettäneensä melkein kaikki itselleen rakkaat.

Suhteet:
Emo: Muranttikäpälä †
Isä: Koivuhäntä †
Sisarukset: Kaksi sisarusta, yksi elossa ja samassa klaanissa. Hyvät välit.
Puoliso: Aurinkoturkki †
Pennut: Heinätassu † Savutassu †

Tapahtumat: