Savikoipi

Nimi: Savikoipi
Ikä: 2  vuotta
Sukupuoli: Kolli
Klaani: Meriklaani/varapäällikkö
Kumppani: Ei ole
Rotu: Maine coon
Ulkonäkö: Savikoipi on aika uhkaavan näköinen ilmestys leveiden hartioidensa sekä jättimäisen kokonsa ansiosta. On hän joidenkin mielestä ihan komeakin, ja painava kolli pitääkin säännöllisesti huolta järeästä ulkonäöstään sekä tietenkin miehekkäästä lihaskunnostaan. Muskeleita tosiaan löytyy kaikkialta vartalosta voimakkaita jalkoja unhoittamatta. Seuraavaksi mainittavaa asiaa kolli ei mielellään näyttäisi ikinä kenellekkään koskaan ikinä. Hänellä nimittäin on söpön vaaleanpunaiset, pehmeät polkuanturat. Kollin onneksi ne eivät näy juuri lainkaan. Savikoipi on muodoltaan raskastekoinen ja hivenen kulmikas katti, jonka rintakehä on levittynyt laajaksi. Jalat ovat melko pitkät ja paksut, pää on keskikokoinen suhteessa kehoon. Turkki puolestaan on melko pitkää ja tuuheaa, väriltään hienostuneen tummanruskeaa. Sävy muistuttaa oikeastaan tummaa kahvia tai paahtoleivän kärähtänyttä reunaa. Karvakertoimessa on myös mustanpuhuvia juovakuvioita sekä ruskean värin monia eri sävyjä. Karvat ovat pisimmillään takajaloissa sekä kylkien ja vatsan seuduilla. Kaulusta Savikoipi ei omaa. Päässään hänellä on vahvat leuat, suurikokoiset korvat sekä kirkkaat limenvihreät silmät. Viikset ovat mustat ja kohtuullisen suorat, nenänpää on rusehtava. Kasvojen perusilme on välinpitämätön, joskin iloisena tai innostuneena Savikoipi virnuilee erittäin usein.


Luonne: Savikoivesta saa helposti välinpitämättömän ja kovaluontoisen ensivaikutelman ja sellainen hän yleensä onkin. Hän ei oikesti ärsyynny kovinkaan usein, mutta tappelee sitäkin enemmän. Nujakointi on näet yksi hänen mieliharrastuksistaan ja hän tekee sitä huvin sekä kuntotreenin vuoksi. Hän ystävystyy helpoiten toisten tappelupukareiden kanssa eikä hän pelkää juuri mitään. Itse asiassa hän on välillä tyhmänrohkeakin. Äly ja notkeus saatikka nopeus eivät todellakaan ole hänen erikoisalaansa, vaan voima ja kestävyys. Hän ei puhu kovinkaan paljoa, mutta silloin kun hän sanoo jotakin, hän sanoo sen kovaan ääneen ja todella tarkoittaa sitä. Savikoipi ei myöskään valehtele juuri koskaan, vaan kertoo mieluummin karunkin totuuden. Savikoipi on itsevarma ja toisinaan ahnekin kissa. Hän tykkää hauskoista asioista ja nauraakin usein möreällä äänellään. Hän on klaanilleen uskollinen ja on valmis puolustamaan sitä vaikka henkensä uhalla. Tähtiklaaniin Savikoipi ei itse asiassa usko lainkaan. Kollilla on myös lempeämpi puolisko, josta hän on varannut paikat vain lähimmille ystävilleen sekä kenties tulevalle kumppanilleen. Sisimmässään Savikoipi pitää myös pennuista ja voisi hyvin kuvitella olevansa joskus perheenisä, mutta hän ei kailota siitä asiasta, ettei vaikuttaisi ihan hellältä pehmolta.


Menneisyys: Savikoipi syntyi erään joen rantamille, lähelle raja-alueen Kolmipuuta viileänä alkukesän iltana. Yhtäkään sisarusta hänelle ei kuitenkaan siunaantunut, ja siksi hänen lällyt vanhempansa suojelivat ainokaista pentuaan, Savikoipea, kaikilta mahdollisilta vaaroilta aina terävistä pikkukivistä maailmanloppuun. He yrittivät vähän pelotella Savikoipea ulkomaailmalla, jotta hän pysyisi vanhempiensa luona pidempään. Savikoipi piti pentuna isästään enemmän, koska isä oli sentään vähän rennompi kuin heikkohermo emo. Isä oli mustaturkkinen ja iso kollikissa, joka osasi metsästää loistavasti oravia lähialueelta. Emo oli hieman pienempi, mutta nätti ruskeanvärinen kissa, jonka kirkkanvihreät silmät Savikoipi peri. Kyllähän Savikoipi tavallaan ymmärsi vanhempiensa jatkuvan huolehtimisen, eiväthän he halunneet ainoalle jälkeläiselleen sattuvan mitään pahaa. Mutta nuori kolli kyllästyi saamansa ylenpalttiseen huomioon sekä ylisuojeleviin vanhempiinsa varsin nuorena, joten hän lähteä noiden luota, vaikka tiesi hyvin särkevänsä molempien sydämet. Yhtenä utuisena aamuna Savikoipi heräsi ennen heitä. Hän nuolaisi emonsa suklaanväristä korvantaustaa ja silitti varovasti hännällään isänsä lapaa. " Sori kun mää lähen tälleen salaa, mut nyt on jo korkee aika itsenäistyy ", hän kuiskasi niin hiljaa kuin osasi. Sitten Savikoipi astui ulos lapsuudenpesästään, mutta kääntyi vielä katsomaan sikeästi nukkuvaa emoaan ja huvittavasti kuorsaavaa isää tuon kyljessä. " Hyvästi sitte. " Hän kulki joen virtaamissuuntaa seuraten, opetteli matkalla kalastamaan itselleen ruoaksi ahvenia ja kasvoi entistä suuremmaksi kissanroikaleeksi. Lopulta Savikoipi tallusti Meriklaanin leirialueelle, hän tunnisti paikan, sillä oli kuullut vanhemmiltaan perättömiä tarinoita raakalaismaisista klaanikissoista sekä heidän omituisista tavoistaan. Hän suorastaan puhkui intoa ryhtyä täysipäiväiseksi soturiksi, mutta vielä sitä ennen hän kävi läpi opettavaisen oppilasvaiheen. Hän rakasti uimista ja taisteluharjoituksia. Tarmokkuutensa ja kunnianhimonsa avulla hän pääsi soturiksi. Soturiaikana hän hieman laiskistui ja alkoi olla välinpitämättömämpi joitakin sääntöjä kohtaan, mutta pysyi ihan kunnollisena. Hän surmasi yhdessä Kirkaskatseen kanssa Meriklaanin alueella pesineet vaaralliset kotkat. Nykyään hän on noussut klaaninsa varapäälliköksi ja on hyvin ylpeä paikastaan.



Muuta: Savikoipi rakastaa vettä ja kalastamista yli kaiken. Hänen suosikkiruokaansa ovatkin mehukkaat ahvenet. Tykkää myös tappeluista, Loistesilmän heittelystä ja itsestään. Virnuilee usein. Heikko ja salainen kohta on söpöt vaaaleanpunaiset polkuanturat jalkapohjissa.