Ilta-auringon alla

//Monokkeli tänne Sammalturkkeineen!"

Ilta-aurinko loisti kauniisti Meriklaanin leirin yllä. Se lämmitti mukavasti sotureiden pesän katosta suoraan Haukkaraidan juovikasta kylkeä. Iltainen iltaretki metsästyksen parissa oli uuvuttanut kollin täysin. Jänisten perässä tosiaan oli vaikea pysyä!
Vihreät silmät alkoivat pikkuhiljaa lupsua kiinni. Vaan tietenkin joku huonotuulinen soturi puski pesään raivoamaan: "Haukkaraita! Ylös siitä ja puhdistelemaan Harmaalehden turkkia punkeista!"
Raidallinen soturi nousi ylös ja katsoi toista soturia. "Olen jo menossa" Toinen soturi katosi pesän suulta, mutta haukkaraita jäi vielä venyttelemään. Miksei Vesitähti voinut pitää irvailijoita kurissa?

Laiskasti laahustaen Haukkaraita suuuntasi vanhusten pesälle. Siellä rääkyvät vanhukset jo valittivat. "No niin, kenestäs aloitetaan" kolli pohti itsekseen ääneen. Kumpa joku voisi pelastaa hänet tästä tehtävästä. Toki vanhukset tarvitsivat hoitoa, mutta kun suurin osa valitti kokoajan.

Päivä oli kääntymässä iltaan ja Sammalturkki ihaili laskevaa aurinkoa leirissä. Itse asiassa hän oli katsellut tuota komeaa maisemaa jo pitkän aikaa, joten tylsyys oli päässyt yllättämään. Hän puhdisti kirjavat tassunsa huolellisesti ja alkoi sitten haravoida katseellaan jotakin mukavaa tekemistä tai seuraa. Pian hänen laajaan näkökenttäänsä tupsahtikin raidallinen kissa, joka oli ilmeisesti käsketty vanhusten pesälle töihin. Minäkin varmaan äksyilen tuolla ikäloppujen seurassa melkoisen pian, onhan tätä ikää kertynyt, Sammalturkki ajatteli ja päätti tutustua lähemmin tuohon viiruiseen kissaan.
Hän lähti hitaahkonpuoleisesti lönkyttelemään kohti vanhusten asuinpaikkaa. Perille päästyään hän katsahti hyväntahtoisesti raitaista soturia ja maukaisi kevyesti: ''Kaunis ilta tänään''.

// Anteeksi lyhyt ja persoonaton, heräsin juuri.