Sammalkorva

Nimi: Sammalkorva
Ikä: 8 ja puoli vuotta
Sukupuoli: Naaras
Klaani: Meriklaani/klaaninvanhin
Kumppani: Ei ole, mutta varokaa vaan kissavaarit :D
Ulkonäkö: Sanottakoon ensimmäiseksi, että Sammalkorva ei ole mikään kauneuskuningatar. Viehkeys on hiipunut hiljalleen  ja pari kiloa ylimääräistä painoa on tullut vanhuuden mukana. Karvat ovat menettäneet nuoruuspäivien kiiltonsa ja raajat notkeutensa. Hänen kauttaaltaan kirjavan turkkinsa pääväri on lämmin luonnonvalkoinen, jossa on valjua oranssia ja mustaa väriä laajoina läikikkäinä alueina. Lisäksi pitkähkössä turkissa on runsaasi hanakoita takkuja, ties mistä nekin ovat tulleet. Sammalkorvan naama puolestaan on leveä sekä tasainen, muoto muistuttaa eniten soikiota. Suurehkon nenän litteä kärki on värisävyltään harmaanmusta. Pyöreähköt silmät  taas ovat hullunkurisesti eriväriset; toinen on puhtaan merensininen ja toinen kypsän espanjalaisen appelsiinin värinen. Sammalkorvan katse on usein erittäin lempeä ja hyväntahtoinen. Hänen harmaantuneet viiksensä ovat melko pitkänpuoleiset ja samoin epäsiisti häntä. Sammalkorva on noin keskikokoinen kissimirri, mutta saattaa näyttää isommalta pitkän turkin ansiosta. Hänen jalkansa ovat aika pätkät verrattuna muuhun ruumiiseen. Jalkapohjien anturat ovat suurimmaksi osaksi vaaleanharmaat, mutta niissä on myös ripaus heleää vaaleanpunaista sävyä.

Luonne: Sammalkorva on aina ollut rauhallinen, lempeä ja huolehtivainen, eikä hän ikinä suutu turhista asioista. Hän on myös toisinaan vanhuudenhöppänä. Riitatilanteessa hän joko puhuu rauhanomaisesti tai poistuu hitaasti takavasemmalle. Sammalkorva on rauhan kissamummo, hän vastustaa väkivaltaa ja riitelya ynnä muuta kauheaa. Mikäli Sammalkorvaa satutetaan fyysisesti, hän tyytyy kököttämään paikallaan sietäen kipua. Eli naaras on erittäin heikossa asemassa tappelutilanteissa, mutta hän on sosiaalisesti etevä. Hän ei kosta jälkeenpäin eikä puhu pahaa selän takana, sillä eihän sellainen hyödytä sitten yhtikäs mitään. Ystävilleen hän pyrkii olemaan mukava ja luotettava, itse asiassa lähestulkoon kaikille, sillä hänellä ei ole vihamiehiä. Sammalkorva pitää myös pennuista ja on innokas hoivaamaan heikkoja ja pelokkaita. Kyllä hän sortuu toisinaan laiskuuteen sekä liialliseen lepäilyyn, joka ei juurikaan haittaa ketään nyt kun hän on virallisesti klaaninvanhinten joukossa. Naaras ei pidä tilanteista, joissa hän ei pysty syystä tahi toisesta auttamaan hädässä olevaa tai lohduttamaan surullista. Sammalkorva on Meriklaanille uskollinen ja aidosti kiitollinen, onhan hän saanut elää siellä laadukasta elämää jo reilun kahdeksan vuoden ajan. Ai niin, hän myös uskoo koko vanhasta sydämestään Tähtiklaanin olemassaoloon ja olettaa siksi pääsevänsä sinne sitten, kun hänen aikansa täällä elävien kirjoissa on täyttynyt. Vaikka hän itse uskookin syvästi Tähtiklaaniin, hän hyväksyy myös täysin ne, jotka eivät usko moisiin juttuihin. Sammalkorva tietää eläneensä jo pitkään ja uskoo loppunsa tulevan pian. Hän ei todellakaan pelkää kuolemaa, kunhan hän ei vaan joutuisi kokemaan sitä yksin.

Menneisyys: Yhtenä kesäisenä aamuna syntyi viljapellolle kolme kirjavaa kissanpentua. He näyttivät melko samanlaisilta turkkien väristysten takia, mutta silmät olivat jokaisella yksilölliset; Yhdellä oli hämmästyttävän kirkkaansiniset, toisella merkillisen näköiset oranssit ja kolmannella tietenkin keskenään eriväriset, merensininen ja appelsiininoranssi. Pennuilla oli hyvät suhteet toisiinsa ja vanhempiinsa. Ylpeät luopiovanhemmat kasvattivat pienokaisiaan onnellisina ja kaikki oli täydellisen harmonista. Mutta kesä eteni hurjaa kyytiä ja vanhemmat eivät ymmärtäneet tulevaa vaaraa. Nimittäin pellon vilja oli kasvanut kesän aikana täyteen mittaansa ja nyt sato oli valmis korjattavaksi. Pentukolmikko oli tavalliseen tapaansa telmimässä viljan seassa, kun tuntematon hirviö pörähti liikkeelle ja alkoi lähestyä heitä. Hirviö oli iso, äänekäs ja se söi viljaa. Sitä ohjaava miespuolinen vanhahko kaksijalka ei nähnyt monivärisiä kissoja pitkän viljan seasta, vaan rytyytti vihellellen eteenpäin. Yksi leikkivistä pennuista oli siis Sammalkorva. Hän huomasi hirviön ensimmäisenä ja loikki pelokkaasti kauemmas moisesta pedosta. Hän seisoi siinä paniikissa, hirviö mölysi ja sisarukset alkoivat kiljua juostessaan sitä pakoon. Ääni takertui kurkkuun pelon takia. Hän juoksi kauemmas ja kauemmas ahneesta pedosta, joka kiersi peltoa syöden heidän leikkipaikkaansa säännöllistä tahtia.
Pian tilanne selkeytyi jonkin verran, sillä viljansyöjäpeto meni pois, ilmeisesti lepäämään raivokohtauksensa jälkeen. Sammalkorva tiiraili juoksemisesta hengästyneenä ympärilleen. Missä emo ja isä ovat? Entä siskot? Hetken päästä hän erotti perheensä laajan pellon toisella laidalla. Kaikki elossa, mutta ilmeisesti järkyttyneinä. Pieni Sammalkorva keräsi voimansa ja oli juuri lähdössä taivaltamaan perheensä luo, kun hän tajusi mitä oli tapahtumassa. Kaukana hänestä emo purskahti hysteeriseen itkuun eleistä päätellen. Isä silitti hännällään kumppaninsa olkaa. He näyttivät menettäneen juuri jotain tärkeää. Sammalkorva pysähtyi katsomaan, mitä ihmettä tapahtui. Isä katseli huolestuneena ympärilleen, mutta ei huomannut häntä. Sitten hän pudisti päätään suruisasti ja he lähtivät etenemään kohti läheistä suojaisaa metsänreunaa. Eli kaikki muut paitsi Sammalkorva, joka jäi katsomaan perheensä lähtöä itku kurkussa. Hän yritti huutaa olevansa yhä hengissä, mutta oli auttamattomasti liian kaukana noiden kuuloalueesta. Vaikka hän juoksi maksiminopeudellaan kohti metsää, hän ei enää koskaan nähnyt perhettään.                                            Sammalkorva vietti muutamia ankeita päiviä metsän reunassa naukuen perhettään takaisin. Mutta lopulta hänen täytyi vain luovuttaa, rättiväsynyt ja suruinen kun oli.  Sammalkorva tallusti itkuisena sinne tänne etsien paikkaa, jota kutsua kodiksi. Hän piiloutui jälleen rankasta päivästä lopen uupuneena suuren sammaleisen kiven viereen rauhoittumaan ja illan tullen nukahti piiloonsa. Tummanvihreässä pehmeässä sammaleessa oli mukavaa nukkua pimeän yön yli. Aamun sarastukseen heräillessään hän katseli kummaksuen ympärilleen. Hän oli harhaillut iltahämärissä oikein mukavan näköiseen paikkaan, nimittäin Meriklaanin leirin lähettyviin. Hänet otettiin sinne lämmöllä vastaan ja nimettiin löytöpaikkansa mukaan silloiseksi Sammalpennuksi. Hän onnistui luomaan hyvät siteet useimpiin klaanitovereihinsa, koska hänen emonsa oli opettanut hänet nuolemaan suupielet ruokailun jälkeen ja olemaan ystävällisen kohtelias kanssaeläjille. Klaaniin liittymisen jälkeen naaraan elämä on ollut melko tasaista ja turvallista, sellaista josta hän tykkää. Sammalpentu kävi läpi oppilasvaiheen kohtuullisen sujuvasti, olihan hän oppilasikäisenä sentään vähän toimeliaampi kuin nyt vanhana. Lintujen metsästys oli niitä ehdottomasti vaikeimpia aiheita, toisin kuin esimerkiksi uimaan opetteleminen. Paria vuotta lisää klaanissa elettyään hän sai koultetettavakseen oman oppilaan, Beigetassun. Sammalturkki opetti tuolle runsaasti emoltaan perimiä käytöstapavinkkejä ja ystävällisyyttä. Opetti hän tietenkin myös perusasioita muun muassa metsästyksestä ja puolustautumisesta, mutta Beigetassu oli hyvin omatoiminen oppilas. Tuosta varttuikin taitava soturi. Hänen oppilaansa kuitenkin lähti klaanista Kirkaskatseen saatua varapäällikön paikan hänen sijastaan. Sammalkorva tapaa entistä oppilastaan nykyäänkin, kun tuo on luopio nimeltä Jué. Sammalkorva pitää Juéa ystävänään, muttei ole ihan varma onko kiintymys molemminpuoleista.

Muuta: Sammalkorva on hieman ilkikurinen vanhus, sillä hän köpöttelee toisinaan tapaamaan tuliklaanin Loistesilmää rutkasti leirin ulkopuolelle. Joskus hän tekee myös päiväkävelyitä minne sattuu. Sammalkorva rakastaa rusakonlihaa, hyviä käytöstapoja ja Laventeliniittyä. Hänen harmaantuneet viiksensä 'notkottavat' usein, joten hän suoristelee niitä. Lisäksi hän toimii tätihahmona jo aiemmin mainitulle Loistesilmälle., vaikka he eivät sukua olekaan.

Tunnari: Abba - Dancing Queen :DD