Mitä tänään tehtäisiin?!

//Chirin hahmollaan tänne!//

Korallitassu katseli mestariaan. Naaraan turkki oli jännityksestä pörröllä. Hän odotti mitä mestari sanoisi. Naaras odotti hetken ja toisenkin, mutta mitään ei kuulunut.
"Hei haloo! Onko arvoisa mestari Mutaturkki unohtanut, että hänellä on oppilas koulutettavana!" Naaras maukui kovaäänisesti ja nenäkkäästi. Pari ohi kulkevaa soturia mulkaisi oppilasta halveksuvasti. He ajattelevat varmaan, että mitä tuo kotikisu-luopio mölyää! Korallitassu kihisi kiukusta ja sähähti sotureille. Sitten hän istahti maahan ja jäi odottamaan tylsistyneenä mestarinsa päätöstä.

Mutaturkki oli juuri astunut ulos sotureiden pesästä aukiolle venytellen ja haukotellen pitkästi. Eilinen rankka seikkailu Hautalaaksossa oli uuvuttanut kissaa toden teolla, mutta ansaitut yöunet olivat palauttaneet suurimman osan voimista. Kolli seisoi hetken paikoillaan katsellen ympärillä puuhailevia kissoja ja letkautti sitten toista korvaansa. Kukaan ei näyttänyt pahemmin välittäneen, vaikka kolli oli herännyt myöhemmin kuin muut. Mutaturkki oli ottamassa jo askelia kohti tuntemiaan kissoja, mutta kuuli sitten tutun kimeän äänen lähistöltä. Kilpikonnakuvioinen kissa katsahti maukaisun suuntaan ja huomasi Korallitassun, joka ei ollut kovin kaukana. Miten hän saattoi olla huomaamatta toista! Mutaturkki sai myös osakseen mulkaisuja ohikulkevilta sotureilta, mutta siihen kolli vastasi yhtä kylmällä katseella ja vihaisella hännän heilautuksella. Mutaturkki harppasi Korallitassun luokse ja läimäytti tätä hellästi, mutta silti toruvasti tassullaan.
"Mitä tuo nyt oli olevinaan?! Yritätkö saada koko klaanin vihat sinun ja minun niskoille?"
Kolli sähähti oppilaalleen ja näytti aluksi todella vihaiselta, koska oli sähissyt muille sotureille. Kilpikonnakuvioinen kissa kuitenkin ymmärsi miltä toiselta tuntui olla kotikisuna klaanissa, koska oli itsekin ollut sellainen. Oli kuitenkin mestarin velvollisuus kouluttaa tästä nuoresta kissasta muita kunnioittava ja ennen kaikkea kunnioitettava soturi, eikä tuollainen käytös käynyt nyt alkuunsakaan päinsä.

"No en, äläkä koske minuun!"Kilpikonnakuvioinen kaunis naaras tiuskaisi, kun Mutaturkki läppäisi häntä tassulla. Huoh!
"No, mutta kertooko arvon mestari nyt kuitenkin mitä tänään tehtäisiin", Korallitassu maukui kipakasti ja mulkaisi Mutaturkkia.
"En halua maleksia kokopaivaa leirissä!" Naaras kailotti,"Haluan tehdä jotain kivaa!" Hän tuijotti mestariaan kylmästi ja käänsi sitten hänelle selkänsä. Ei ole reilua! Ei hän saa kohdella minua noin! Naaras mietti surullisena. Olisipa veljeni täällä! Kyynel vierähti hänen kuonolleen.

Mutaturkki katsoi oppilaansa kummallista kiukuttelua ja huokaisi hiljaa itsekseen. Samalla kolli ihmetteli mikäköhän ihme nuorta naarasta mahtoikaan vaivata, koska eihän Mutaturkki voinut tietää toisen menneisyydestä juuri mitään. Huomatessaan kyyneleen vierähtävän Korallitassun kuonolle, Mutaturkki töksäisi tätä hellästi kuonollaan päälaelle.
"Älä nyt suotta pahoita kovin mieltäsi... Jos lähtisimme kiertämään rajoja ja metsästämään? Miltä se kuulostaisi?"
Kilpikonnakuvioinen kissa naukaisi lohdutellakseen oppilastaan, vaikka tiesi sisimmässään ettei se varmasti yksinään tyynnyttäisi Korallitassua. Mutaturkki joutuisi vielä varmasti puhumaan asioita läpi oppilaansa kanssa ennemmin tai myöhemmin. Etenkin kollia kiinnosti mikä sai naaraan niin surulliseksi, vaikka oli juuri ollut niin kiihtynyt.

"Tuo ei auta tippaakaan!" naaras ulvaisi surullisena ja syöksyi metsään. Miksi minulle täytyy tapahtua näin ?! Minä tahdon veljeni takaisin! Nyt minulla on vain yksi kissa johon voin luottaa täysin. Korallitassu ulvoi juostessaan surusta ja mietti kohtaloaan. Hän pysähtyi vasta, kun oli melkein toisella puolella reviiriä leiristä. Sitten hän rupesi itkemään.

Mutaturkin muuten niin peruskylmälle naamalle nousi hämmentynyt ilme. Kolli ei ehtinyt sanoa mitään Korallitassun jo pinkoessa täyttä vauhtia ulos leiristä. Kilpikonnakuvioinen soturi sai osakseen outoja ja arvioivia katseita muilta klaanilaisilta, mutta ei ollut huomaavinaankaan muita. Eikä Mutaturkki ehtinyt jäädä edes toljottamaan muita, kun soturi lähti oitis oppilaansa perään. Kolli ei voinut eksyä Korallitassusta, koska kuuli tämän ulvonnan kaukana edessään.
'Äh, miksi minulle täytyi juuri sattua näin hankala oppilas.'
Mutaturkki tuumi juostessaan kauas leiristä toisen perässä. Kolli viimein sai Korallitassun näköpiirinsä ja hiljensi tahtiaan. Soturi yritti hiipiä hiljaa lumessa kuuloetäisyydelle, jos vaikka sattuisi kuulemaan mikä toista vaivaisi. Se mikä vaivasi Korallitassun päätä, vaivasi myös Mutaturkkia. Kissa ei halunnut tietää mitä tapahtuisi jos soturi epäonnistuisi kouluttamaan oppilaansa täysin.

"Miksi veljeni piti kuolla? Miksi?"Korallitassu naukui tuskin kuuluvasti, "Minä kaipaan häntä!" Naaras ei tehnyt mitään muuta kuin itki lohduttomasti.
"Kukaan ei ymmärrä minua", hän vaikersi. Mutaturkkikaan ei ymmärrä.

Mutaturkki yritti höristellä korviaan kuullakseen mitä Korallitassu naukui hiljaa, mutta ei kuullut sanoja selkeästi itkun seasta. Kolli mietti lyhyen hetken kuinka lähestyisi oppilastaan ajamatta tätä taas pois seurastaan, mutta päästi sitten ilmoille matalan hurahduksen. Kilpikonnakuvioinen kolli astui askeleen eteenpäin ja laski päätänsä luimistaen myös aavistuksen korviansa sivuille. Mutaturkki tahtoi näyttää ettei tahtonut tulla riitelemään Korallitassun kanssa. Kolli ei kuitenkaan uskaltanut ensin sanoa mitään, joten jäi odottamaan miten naaras reagoisi.

Korallitassu käännähti ympäri ja katsoi takanaan olevaa kissaa vihoissaan.
"Miksi seurasit?!" Naaras naukui vihaisesti ja kuono märkänä, "En olisi halunnut." Sitten hän jatkoi hiljempaa kuin olisi puhunui vain itselleen:
"Et kuitenkaan ymmärtäisi, vaikka kertoisinkin sinulle." Hän kääntyi ja lähti kävelemään poispäin mestaristaan. Miksi? Miksi?

Mutaturkin viiksikarvat värähtivät toisen vihoittelulle. Kolli ei ollut yleensä hyvä pitämään hermoja tällaisissa tilanteissa, joten tyynenä pysyminen koetteli hieman kärsivällisyyttä. Mutaturkki ei kuitenkaan aikonut näyttää tai antanut Korallitassun aistia omaa hermostuneisuuttaan vaan yritti pysyä tyynenä. Kolli lähti hitaasti kävelemään naaraan perään.
"Mutta jos saisin tietää mikä mieltäsi painaa, voisin ehkä olla edes parempi mestari sinulle. Vaikka en välttämättä ymmärtäisi."
Kilpikonnakuvioinen kolli naukui hiljaa ja yritti saada toisen edes vähän murtumaan. Samalla Mutaturkki pysähtyi ja oli kääntymäisillään pois.
"Ymmärrän kyllä jos et halua kertoa tai halua edes minua lähellesi, koska enhän edes tiedä sinusta juuri mitään. Samoin kun et sinäkään tunne minua... Sen kuitenkin ymmärrän miltä tuntuu olla kotikisu klaanissa. Ja sen tuntemuksen kun klaanisyntyiset eivät tahdo sinua klaaniinsa..."
Mutaturkki naukui nyt hiukan vakuuttavammalla äänellä. Kolli huokaisi ja oli nyt hiljaa ja katsoi nyt takaisin leirin suuntaan ja oli aikeissaan lähteä sinne takaisin. Kissa kuitenkin ihan tahallaan viivytteli lähtöänsä jos saisi Korallitassun jäämään, mutta jos naaras tahtoi olla yksin hän saisi olla sitä. Turhaan ei Mutaturkki alkaisi Korallitassun vihoja niskoilleen hankkimaan.

"No hyvä on kerron sitten!" naaras maukui surullisena," Joitain kuita sitten veljeni kuoli, kun käärme puraisi häntä tassuun. Sen jälkeen minulla ei ole ollut ketään, joka aidosti ymmärtäisi minua." Paitsi nyt eräs kissa, jota Mutaturkki ei tunne. Sitten naaras painoi päänsä ja tuijotti maata.

'Viimein!' Mutaturkki ajatteli voitokkaana, että oli saanut Korallitassun avautumaan. Kuulemansa jälkeen kolli ei kuitenkaan tiennyt taaskaan heti mitä sanoa naaraalle. Lauha tuuli ujelsi hiljaisuudessa, kunnes kolli aukaisi suunsa.
"Olen hyvin pahoillani, tuollaista kohtaloa ei ansaitse kukaan. Et sinä, eikä veljesi."
Mutaturkki naukaisi ja asteli nyt takaisin Korallitassun luokse. Kolli istahti lumeen toisen eteen ja nuolaisi lohduttavasti oppilaansa lapaa yrittäen saada toista hieman piristymään. Varsinainen hempeilykään ei kuulunut Mutaturkin alaan ja hänen oli vaikea näyttää välittävänsä enemmän kuin normaalisti pystyisi tunteitaan ilmaisemaan. Mutaturkki oli kuitenkin onnekseen taitava puhuja ja näyttelijä, mutta silti totuus oli että Mutaturkki todella välitti Korallitassusta oppilaanaan.

"No en halua puhua siitä enempää", naaras maukui, "tehdään jotain." Toivottavasti hän vastaisi nopeasti. Korallitassu jäi odottamaan mestarin vastausta.

//Sori kun tuli lyhyt.//

"Ymmärrän. No, koska olemme näin kaukana leiristä niin voisimme kai tarkastaa rajat ja metsästää jotain."
Kolli naukaisi heilauttaen häntäänsä rauhallisesti ja lähti kävelemään kohti Saarnimetsää ja Yöklaanin rajaa. Mutaturkki vilkaisi taivaalle ja huomasi pian kuinka mainio sää oikeastaan oli metsästää. Oli lauhaa, ei tuullut ja pilviä oli taivaalla vain muutamia, saalista oli varmasti liikkeellä näin kauniina päivänä. Kilpikonnakuvioinen kolli vilkaisi sitten nopeasti taakseen pysyisikö Korallitassu perässä. Pian Mutaturkki kuitenkin pysähtyi äkillisesti korvat tarkkaavaisesti pystössä, hän haistoi jotain. Kolli odotti huomaisiko Korallitassu saman hajun.

"Hyvä on", naaras huokaisi. Voih! Miksi minun pitikään kysyä? Rajojen tarkistaminen on tylsää hommaa.
"Miksi emme olisi voineet metsästää? Se olisi ollut paljon hauskempaa.", Korallitassu nurisi. Tylsäätylsäätylsäätylsää. Naaraalla oli jo nyt hieman kuuma paksun turkkinsa takia. Kissat kulkivat jonkun matkaa ja naaras jankutti koko ajan mielessään: Tylsäätylsäätylsää. Hänellä oli silmät kiinni ja törmäsi Mutaturkkiin tämän pysähtyessä.
"Mitä sinä tuolla lailla pysähtelet?!" naaras tiuskaisi.
"Eikai arvon Mestari unohtanut suuntaa?" Korallitassu jatkoi nenäkkäästi. Sitten naaras haistoi oudon hajun ja pysähtyi ymmällään.
"Mikä tuo on?" hän kysyi.

Mutaturkki käänsi katseensa Korallitassuun pienesti virnuillen.
"Luulitko että olimme menossa vain tylsästi töllöttämään rajoja?"
Kolli puhui nyt todella hiljaa ja nyökkäsi nyt oudon hajun suuntaan. Pian kissa myös lähti matalana hiipimään kohti hajua. Mutaturkki viittoi hännällään Korallitassua seuraamaan. Suuri kilpikonnakuvioinen kolli piiloutui lumiseen pensaikkoon ja kurkisti varovasti mitä edessä odotti. Edessä aukeavalla pienellä aukiolla pyöriskeli tilanteesta tietämätön kaniini lauma. Eivätkä ne olleet mitä tahansa kaniineja, vaan oudosta hajusta päätellen kaksijalkalasta karanneita semmoisia. Niiden oli onnistunut hortoilla Meriklaanin reviirille asti niille täysin oudossa maastossa, mutta nyt ainakin yhden onni loppuisi. Mutaturkki vilkaisi nyt Korallitassua kuiskaten tälle.
"Koska sinulla tuntuu olevan kovin tylsää, tässä sinulle nyt vähän haastetta."

Korallitassu katsoi eläimiä. Ne olivat hyvin pulskia ja niistä saisi hyvin ruokaa klaanille.
"Hyvä on. Nuo pitäisi saada helposti kiinni", naaras naukui hiljaa. Hän ryömi eteenpäin ja pysähtyi pensaan juurelle tai pikemminkin alle. Pensaan ympärillä kasvoi villiä valkosipulia. Kaniinit eivät huomaisi häntä ja hän saattaisi saada niitä enemmänkin kuin kolme. Kilpikonnakuvioinen naaras makasi pensaanalla jonkun aikaa. Sitten yksi suuri ja pulska kaniini tuli pensaan viereen. Nyt! Naaras nappasi tassuillaan kiinni eläimestä ja työnsi kyntensä sen kurkkuun ennen kuin se ehti päästää minkään laista varoitus merkkiä.
"Eikös olekkin hauska tyyli?" Korallitassu kysyi suu virneessä.

Mutaturkki seuraili huvittuneena oppilaansa metsästystä. Ainakin Korallitassulla näytti olevan edes vähän hauskaa viimeinkin. "Hahah! Sinähän olet varsinainen pesukarhu tassuistasi! Oikein hienoa." Kilpikonnakuvioinen kolli kehui naurahtaen samalla hiljaa Korallitassun virnistellessä. Pian tuuli vaihtoi suuntaa ja toi uuden hajun tullessaan, eikä hajusta ei voinut tällä kertaa erehtyä. Koira! Mutaturkin silmät laajenivat ja kissa kurkisteli jälleen pusikosta ilmaa haistellen. Koiran tuoksussa oli sama kaksijalkojen tuoksu kuin kaniineissa. Se oli varmasti lähetetty jäljittämään kaniinit ja kaksijalka voisi olla koiran mukana. "Ihan kuin ei ketun kaataminen olisi ollut tarpeeksi!" Mutaturkki sähähti itsekseen.

"Koira!" naaras henkäisi. Miksi juuri nyt?! Korallitassu katsoi mestariaan ja kysyi:
"Mitä me nyt teemme? Ja mitä me teemme tälle?" Voih! Naaras yritti olla näyttämättä pelkoaan ja luultavasti onnistui siinä ainakin tyydyttävästi. Naaras haisteli ilmaa. Ne ovat vielä jonkin matkan päässä.
"No?" Korallitassu maukui. Naaraan viikset värähtivät.

Mutaturkki mietti kuumeisesti miten voisi palata takaisin leiriin johdattamatta koiraa suoraa sinne. Kissan ei kuitenkaan kauaa tarvinnut tuijotella ympäriinsä, kun hiljaa tämän päähän alkoi muodostua keino jolla koiran voisi ehkä harhauttaa. "Tahdotko kiipeillä vai harhauttaa?" Mutaturkki kysyi nopeasti oppilaaltaan. "Yhden meistä täytyy tehdä paljon harhautusjälkiä, jotta koira ei seuraa meidän hajujälkiä suoraan leiriin. Ja jos haluamme tuon pitkäkorvan, toisen meistä täytyy leikkiä hiukan liito-oravaa puissa kani suussa ja paettava paikalta mahdollisimman kauas paikalta." Koska aikaa ei ollut kovin paljon Mutaturkki jännittyi sekunti sekunnilta, koiran ja tämän mahdollisen kaksijalan lähestyessä kissakaksikkoa.

"Se on minulle ihan sama. Oi suuri mestari voi päättää", oppilas naukui. Naaras katsoi mestariaan.
"No?"Korallitassu naukui. Voi kiva!
//Muuten olis yksi asia ilmoitettavana. Korallitassu on melkein soturi. Sinä saat päättää onko naaras valmis soturiksi. ;3//

Kilpikonnakuvioinen kolli heilautti häntäänsä hermostuneesti. Kummassakin tehtävässä oli omat vaaralliset puolensa, eikä oppilaan jättäminen yksin vaaran armoille kävisi Mutaturkille aivan päinsä. Kolli nyökkäsi kaniinia ja puita kohti. "Jos jaksat hyppiä kaniini leuoissasi." Äh! Pian nyt Korallitassu meiltä loppuu pian aika! Koiran ajoittaiset haukahdukset ja voimakas haju alkoivat olla jo aivan lähellä. Olisi vain ajankysymys milloin se pelmahtaisi kissojen keskelle. Silloin voisi olla jo liian myöhäistä häipyä paikalta hiljaisin äänin ja ehjin nahoin.

"No jaksan hyppiä", naaras naukui yllättävän rauhallisesti, vaikka tajusi tilanteen vaarallisuuden, "mitä pitää tehdä?" Vain siitä, että naaras tärisi hieman, voisi huomata, että häntä pelotti.
"Sain erään idean", Korallitassu naukui,"Jos toinen vie kanin jonkun matkan päähän täältä ja jättää pienen osan siitä maahan, hyppii kiviä tai sammal mättäitä pitkin puun luokse ja kiipeäisi sitten puuhun." Naaras katsoi mestariaan ja naukui vielä:
"Silloin ei pitäisi olla paljoakaan vaaraa, että koira löytäisi jomman kumman meitä tai tien leiriin. Kaiken lisäksi se loutäisi jotain josta se olisi ehkä hieman kiinnostuneempi."


//Ei nimittämisella ole mittään kiirettä.//

Kissoilla ei ollut kovin kauheasti aikaa enään suunnitella tai ajatella mahdollisia seuraamuksia, joten Mutaturkki nyökkäsi hyväksyvästi Korallitassun ajatukselle. "Hienoa, tehdään niin!" Kolli nappasi kaniinin hampaisiinsa ja kääntyi katsomaan Korallitassua nyökäten. "Minä voin tehdä sen. Tavataan turvallisen välimatkan päässä, onnea matkaan!" Samassa Mutaturkki pinkaisi nopeaan juoksuun minkä pitkistä jaloistaan vain pääsi.

Kilpikonnakuvioinen kolli pysähtyi vähän matkan päässä ja kuulosti ympärilleen. Koiran haukunta kuului nyt sieltä mistä kissat olivat olleet hädissään jonkin aikaa sitten. Mutaturkki pudotti kaniinin, painoi sen etutassuillaan maata vasten ja tarttui hampaillaan kaniinin korvaan repien sen irti. Kilpikonnakuvioinen kolli ravisteli päätään niin että verta lenteli ympäriinsä lumelle ja kissan turkillekkin. Sen jälkeen Mutaturkki hautasi korvan lumeen ja nappasi kaniinin hampaisiinsa revityn korvan kohdalta, jotta veri ei jättäisi vanaa perään. Kolli teki pitkiä loikkia kiveltä kivelle ja ei ollut aikaakaan kun tämä oli puun juurella. Mutaturkki luimisti korviaan katsoessaan ylös puuhun ja huokaisi. Äh... Vihaan kiipeämistä. Mutaturkki loikkasi kynnet edellä puunrunkoon ja lähti kömpelösti kiipeämään lähimmälle oksalle, joka kestäisi ison kollin painoa. Toivottavasti Korallitassulla ei ole mitään hätää. Mutaturkki ajatteli ja hyppi kömpelösti vähän matkaan puusta puuhun.

Kissa pudottautui puusta vähän matkan päässä hautaamastaan kaniinin korvasta ja lähti juoksemaan kohti leiriä. Tuntiessaan olevan turvallisen välimatkan päässä Mutaturkki laski kaniinin suustaan ja vilkuili ympärilleen korvat tarkkaavaisina pystössä.

Sillä aikaa kun Mutaturkki oli ollut viemässä jäniksen palaa piiloon Korallitassu on ehtinyt jo jonkun matkaa puitapitken leiriin päin. Naaras pysähtyi joksikin aikaa hengähtämään. Kun naaras oli lähdössä jatkamaan matkaa, hän huomasi mestarinsa juoksevan suoraan sen puun alle jossa Korallitassu oli ja pysähtyi. Naaras odotti hetken aikaa ja hyppäsi sitten puusta alas.
"Heipä hei!" naaras naukui ja pysähtyi.

Mutaturkki säpsähti hieman yllättyneesti Korallitassun hypätessä melkein soturin eteen. Kolli nyökkäsi kaniini suussaan oppilaallensa tervehdykseksi ja katsoi sitten tulosuuntaansa aavistuksen hermostuneesti. Kaniinista oli tippunut muutamia veritippoja matkalle, mutta kilpikonnakuvioinen soturi uskoi ettei koira välttämättä älyäisi seurata niitä. Sentään se korva on siellä. Eiköhän se pidä koiran ja kaksijalan ajatukset muualla. Mutaturkki ajatteli ja käänsi meripihkanvärisen katseensa takaisin Korallitassuun. Soturi otti askeleen kohti oppilastaan ja laski kaniinin tämän tassujen eteen. "Koska se on sinun, saat kunnian kantaa sen leiriin. Muut varmasti hätkähtävät, yleensä oppilaat tuovat vain helppoa riistaa." Mutaturkki maukui varsin tyytyväisenä oppilaansa suorituksesta. "Kuka tietää, sinusta voi tulla soturi pian." Kolli jatkoi pienen hiljaisuuden jälkeen ja lähti nyt kävelemään leiriä kohti viittoen hännällään Korallitassua seuraamaan.